Categories
Tuoreimmat uutiset

Emoji-slotit valloittavat suomalaiset casinot

Emoji-slotit valloittavat suomalaiset casinot

emoji-slotitMuistatko vielä elämää ilman hymiöitä? Emojit eli nuo pienet hauskat hymynaamat ja muut ovat nykyään niin tuttu ilmiö, että kaikkien somea käyttävien elämässä niistä on tullut arkipäivää. Ne ovat itse asiassa niin merkittävä ilmiö, että niistä on elokuun alussa tulossa ulos elokuva, ja kuten usein käy, netticasinot seuraavat perässä. Kyllä, peliohjelmistot seuraavat tarkkaan populaarikulttuurin tapahtumia, eikä tämä ole ensimmäinen kerta kun jokin elokuva päätyy slottiin. Näin äkkiseltään tulee esimerkiksi mieleen aiemmin tänä vuonna julkaistu Beauty and the Beast slotti, jonka Yggdrasil toi markkinoille samoihin aikoihin kun sadusta lanseerattiin ison luokan leffa. Seuraava ilmiö ovat emoji-slotit!
Emojit ovat itse asiassa niin iso juttu, että niihin pohjautuu näillä näkymin jopa kolme uutta slottia! Yksi julkaisijoista on NetEnt, peliohjelmistojen johtotähti, joka ilmoitti asiasta jo vuoden alussa. Heidän Emojiplanet slottinsa julkaistaan 8. elokuuta, kun taas edellä mainittu elokuva saa ensi-iltansa Suomessa 11. elokuuta. Mielenkiintoista on kuitenkin se, että myös NetEntin suurin kilpailija Microgaming on valmistellut kolikkopeliä samasta aiheesta, ja tämä EmotiCoins slotti tulee uunista ulos jo tässä kuussa, 17. heinäkuuta. Ja huhujen mukaan myös ruotsalainen Elk Studios olisi myös kehittämässä jotakin vastaavaa. Eli emoji-slotit ja niiden myötä hymiöt tulevat valloittamaan suomalaiset netticasinot ensi kuussa!
Nämä emoji-slotit tulevat varmasti olemaan grafiikoiltaan hyvin erilaiset. Microsoft tunnetusti panostaa pelimekaniikkaan, mutta heidän grafiikkansa jää helposti NetEntin jalkoihin. NetEnt on puolestaan osoittautunut todelliseksi peliautomaattien taituriksi ja he onnistuvat loihtimaan jotakin uutta ja hauskaa jopa kuluneemmistakin teemoista. Ja jos ei muuta, niin slottien uskomattomat grafiikat pelastavat yleensä tilanteen kuin tilanteen. Alla näkyvistä videopätkistä pääset katsomaan molempien uusien slottien esittelyt.
Jos otetaan nämä emoji-slotit tarkempaan syyniin, Microgaming näyttää panostaneen yksinkertaisuuteen, sillä slotti vaikuttaa melko simppeliltä, eikä siinä ole kuin vain pari erikoistoimintoa – wild ja ilmaiskierrokset. Pelin maksimivoitto on 300 x panos. NetEntin kolikkopeli puolestaan on melko monimutkainen, mikä on yllättävää pelille, jossa on näinkin simppeli teema. Emojiplanet slotti sisältää paljon jännittäviä ominaisuuksia, joista kukin edustaa eri hymiöitä (pommi, pitsa, huulet, kaksi sydäntä ja niin edelleen), ja ne tietysti kasvattavat voittomahdollisuuksia huomattavasti. Maksimivoitto tässä pelissä on huikea 5 000 x panos!
Näiden pelien osalta kannattaa siis pitää silmällä Casinonetti.info sivustoa, siellä löydät sieltä varmasti netticasinot, joihin molemmat pelit ilmestyvät. Meidän suosikkimme on Dunder Casino!

 

 
 

Categories
Tuoreimmat uutiset

Yggdrasilin sloteissa ennätys jackpotit!

Yggdrasilin sloteissa ennätys jackpotit!

jackpotit yggdrasilKun katselee monien progressiivisten slottien voittosummia, sitä alkaa väkisinkin haaveilemaan itsekin jättipotista. Muutamalle miljoonalle löytyisi varmasti käyttöä, eikä sen tarvitsisi edes mennä ihan överiksi. Ainakin sillä saisi talouden turvatuksi ja voisi ehkä vaihtaa asuntoa tai auton, matkustaa maailman ympäri tai sijoittaa. Jokaisella meistä varmasti löytyisi jotakin käyttöä isolle summalle rahaa. Ja vaikka tämä kuulostaakin haaveilulta, silti niitä jättipotteja aina joku voittaa. Sen jo huomaa siitä miten eri slottien jackpotit vaihtuvat. Ensin ne kasvavat pikkuhiljaa kunnes joku nappaa jackpotin itselleen, ja tämän jälkeen potti alkaa taas kasvaa sen minimisummasta.

Netin isoimmat jackpotit

Netin suurimmat ja suosituimmat jackpotit ovat NetEntin Mega Fortune ja Microgamingin Mega Moolah. Näistä on voitettu ennätyspotteja, joskus lähes 18 miljoonaa euroa, joka muuten tuli Suomeen! Tämä tapahtui vuonna 2013 ja voitto merkittiin Guinnessin ennätyskirjaan. Edellä mainittujen jackpot-pelien potit ovat kuitenkin tällä hetkellä melko matalia, noin miljoonan euron pintaa, sillä ne on voitettu vähän aikaa sitten. Koska progressiiviset jackpotit kasvavat sitä mukaa kun niitä pelataan, niiden nousua kannattaa nyt odottaa. Käytännössä katsoen jokaisen pelaajan panoksesta osa menee aina jättipotin kasvattamista varten. Ja koska nämä jackpotit ovat verkottuneet, niitä voivat kasvattaa kaikki pelaajat riippumatta siitä missä netticasinossa he pelaavat.

Joker Millions ja Empire Fortune Jackpotit

Sen sijaan yllättävää kyllä, tämän hetken suurimmat jackpotit tulevat peliohjelmistolta Yggdrasil. Tämä on vähän uudempi ja pienempi pelivalmistaja, joka on kuitenkin osoittautunut viime aikoina todella lupaavaksi ja heiltä tuleekin jatkuvasti markkinoille todella mielenkiintoisia slotteja. Yggrasil Gamingillä on kaksi jackpot-peliä Joker Millions ja Empire Fortune. Näillä kahdella pelillä on yhteinen jackpot, mutta se on yleensä ollut huomattavasti pienempi kuin isompien pelivalmistajien progressiiviset jättipotit. Tällä hetkellä näiden slottien potti on kuitenkin noussut ennätyslukemiin ja se ylittää nyt jo 4,5 miljoonaa euroa. Tämän potin uskotaan rikkoutuvan hetkenä minä hyvänsä, joten nyt näitä pelejä kannattaa pelata enemmän kuin koskaan! Lisäksi Yggdrasil on ilmoittanut, että kun joku voittaa tämän huikean potin, sen jälkeen uusi potti lähtee käyntiin korkeammasta summasta kuin normaalisti. Jos näiden slottien minimipotti on yleensä 100 000 euroa, niin seuraavan potin minimiarvo nousee 500 000 euroon.
Jos haluat käydä kokeilemassa onneasi Joker Millions tai Empire Fortune peleissä, paras paikka sitä varten on tällä hetkellä Cherry Casino!

Categories
Tuoreimmat uutiset

SuomiVegas – aidosti suomalainen casino ja 150 % bonus

SuomiVegas – aidosti suomalainen casino  ja 150 % bonus

Onko suomalainen SuomiVegas sinulle vielä uusi tuttavuus? Jos ei, siinä tapauksessa meillä on sinulla hyviä uutisia, sillä heillä on tarjolla loistava casino bonus kaikkia uusia pelaajia varten, jotka avaavat tilin casinoon. Jos useimmat suomalaiset netticasinot normaalisti tarjoavat 100 % bonuksen ensimmäisestä talletuksesta, SuomiVegas pistää paremmaksi – tarjolla on nimittäin 150 %, ähäkutti! Tässä on loistava tilaisuus kokeilla tätä todella kotimaisen oloista netticasinoa, jossa pelaaminen on varmasti hauskaa ja turvallista. Pelivalikoima on todella monipuolinen ja casinosta löytyvät kaikki alan parhaat peliohjelmistot ja niiden kasinopelit. Sivuston käyttäminen on helppoa äidinkielellä ja myös tukea on tarjolla sitä tarvitseville aina suomeksi. Mutta ennen kaikkea casino bonukset, niitä on tarjolla sekä uusille pelaajille että myös muille aktiivisille sivuston käyttäjille. Lisätietoa saat lukemalla Casinonetti.infon kasinoarvostelut.
Mutta palataan tervetuliaisbonukseen. Pelaaminen uudessa netticasinossa alkaa todella mukavasti, jos pelitilille ilmaantuu ylimääräistä pelirahaa. Näin voit pelata pidempään! SuomiVegas casino tarjoaa sinulle 150 % tervetuliaisbonuksen ensimmäisestä talletuksestasi, ja sen arvo voi olla parhaimmillaan 150 €. Eli jos talletat 100 €, saat 150 € bonusta ja yhteensä pelitilisi saldossa on pelattavana 250 €. Eikä siinä kaikki, sillä lisäksi tämä loistava suomalainen netticasino palkitsee sinua myös ilmaiskierroksilla. Saat nimittäin 30 ilmaiskierrosta ja vielä ilman kierrätysvaatimusta! Nämä ilmaiskierrokset voi käydä pelaamassa NetEntin huippusuositussa slotissa Starburst. Se on varmasti netticasinoiden suosituin kolikkopeli ilmaiskierroksia varten.
Seuraavaksi haluatkin varmasti tietää miten tällainen tervetuliaisbonus lunastetaan. Voimme kertoa, että se on helppoa kuin heinänteko! Sinun tulee vain avata pelitili ja mennä sitten tekemään talletus. Talletuksen yhteydessä sinun tulee valita CASINOBONUS. Minimitalletus bonuksen saamiseksi on 25 €. Sitten vain pelaamaan! Ilmaiskierrokset hyvitetään pelitilillesi talletusta seuraavana päivänä.
Sen jälkeenkin kun olet jo käyttänyt tervetuliaistarjouksesi sinulla on mahdollisuus pitää hauskaa casinossa ilmaiseksi. SuomiVegas nimittäin pyörittää jatkuvasti erilaisia mielenkiintoisia kampanjoita, joista voi voittaa bonusrahaa, ilmaiskierroksia ja muuta mukavaa. Esimerkiksi joka maanantai luvassa on ilmaiskierroksia johonkin casinon valitsemaan slottiin talletusta vastaan. Ja joka perjantai on niin sanottu karkkipäivä ja viikonloppu alkaa ilmaiskierroksilla.
Muista pitää huolta siitä, ettet missaa tätä 150 % tervetuliaistarjousta!

Categories
Tuoreimmat uutiset

Mega Fortune jackpot löysi voittajan SuperLenny Casinosta

Mega Fortune jackpot löysi voittajan SuperLenny Casinosta

 
mega fortune jättipottiOletko varmasti itsekin haaveillut joskus jättipotin voittamisesta, kuten vaikkapa lotossa, mutta mikä ettei myös netticasinoiden kolikkopeleissä. Tällaiset haaveet saattavat joskus tuntua hieman epätodellisilta, mutta sitten näemme uutisia ja haastatteluja ihmisistä, joilla on kuin onkin käynyt onnenpotku. Kuten vaikkapa eräs norajalaismies viime viikonloppuna. Hän voitti huikean 3, 3 miljoonan euron jackpot-voitoin progressiivisesta slotista Mega Fortune! Tämä ei ole tietenkään maailman suurin megavoitto, mutta ihan kiva lopputulos 20 euron talletuksen ja parin tunnin pelaamisen päätteeksi. Lisäksi se on ihan tarpeeksi hieno voitto muuttamaan yhden ihmisen elämä. Ainakin sen verran, että hän voi ostaa rahoilla kivan auton ja kivan asunnon, kuten voittaja itse kommentoi. Tässä siis näkee, että kaukaisimmatkin haaveet voivat joskus toteutua, emmekä me ihan turhaan jättipotteja metsästä!
Tämä voitto tuli suomalaistenkin pelaajien keskuudessa suositusta SuperLenny casinosta. Periaatteessa voitto olisi voinut tulla mistä tahansa netticasinosta, sillä Mega Fortune jackpot on linkitetty useiden kasinoiden yhteiseen verkkoon. Mutta toki se on aina hyvää mainosta pelisivustolle, jos sieltä löytyy onnekas jättipotin voittaja. Kyllä me SuperLennylle tämän ilon suommekin, sillä se on yksinertaisesti loistava paikka progressiivisten jackpot slottien ja monien muidenkin kasinopelien pelaamiseen. Sieltä löytyvät kaikki netin parhaat ja laadukkaimmat kolikkopelit sekä markkinoiden mielenkiintoisimmat casino bonukset.
super lenny mega fortune
Casino bonuksista puheen ollen, juuri nyt käynnissä on uusi kampanja, joka on aivan niin erikoinen kuin itse Lenny. Siinä pelaajat voivat nimittäin voittaa Lennyn olohuoneen! Ja tällä tarkoitetaan nyt kaikkea mitä Lennyn olohuoneeseen mahtuu. Yksi onnekas pelaaja voittaa itselleen huikean paketin, jolla voi pistää oman olohuoneen uuteen uskoon. Pakettiin sisältyvät iso 3D-televisio, tyylikäs sohva, Marshallin minijääkaappi, Surround-äänentoistojärjestelmä sekä Lennyn kuuluisat sarvet! Ja mikäli olohuoneen uusiminen ei nappaa, halutessaan voittaja voi vaihtaa palkinnon rahaksi (arvoltaan 5 000 euroa). Osallistuminen on helppoa ja hauskaa, sillä siihen tarvitaan vain talletus ja suosikkislottiesi pelaamista. Jokaisesta 10 euron talletuksesta ja kierrätyksestä saat yhden pisteen voittopalkinnon arvontaan varten. Kampanja on voimassa koko kuukauden ajan aina 31. kesäkuuta asti ja arvontalippuja voi ansaita niin paljon kuin vain itse jaksaa niitä kerätä.