Categories
Tuoreimmat uutiset Uncategorized

Casinoiden joulukalenterit 2017 vain paranevat!

Casinoiden joulukalenterit 2017 vain paranevat!

casinoiden joulukalenterit 2017Nyt kun olemme jo lähes joulukuun puolessa välissä, myös casinoiden joulukalenterit ovat edenneet noin puolitiehen. Osa niistä loppuu jo aattona niin kuin muutkin joulukalenterit, jotka tunnemme, mutta silti jotkut niistä jatkavat aina tammikuuhun asti. Miten onnekas sinä olet ollut netticasinoiden joulukalenterissa tänä vuonna? Jos et ole vielä aloittanut yhtäkään niistä, kannattaa toimia ripeästi, sillä aika kuluu lopulta aina yllättävän nopeasti. Samahan sen on muidenkin jouluvalmistelujen kanssa. Jos ei aloita suunnittelua ajoissa, lahjojen osto jää viimetinkaan ja jouluherkut ostamatta! Siksi me tällä Casinonetti.info sivustossa muistutamme sinua säännöllisesti kaikista niistä iloista ja eduista, jotka meitä pelaajia odottaa näin joulun aikaan. Siksi luommekin jälleen katsauksen siihen, miltä casinoiden joulukalenterit 2017 näyttävät.
Nyt eletään todellakin kreivin aikoja mitä tulee casino bonuksiin ja ilmaiskierroksiin! Niitä on tarjolla koko kuukauden ajan ympäriinsä kaikissa Suomen parhaissa netticasinoissa. Casino joulukalenterit ovat niissä nyt parhaassa vauhdissa ja joka päivä pääsemme avaamaan useitakin uusia luukkuja, ainakin ne pelaajat, joilla on tili useammassa nettikasinossa. Koko joulun odotuksen ajan ja vielä sen jälkeenkin uuteen vuoteen asti tiedossa on jännittäviä ilmaiskierroksia, talletusbonuksia, käteispalkintoja ja muita huikeita yllätyksiä joka kerta astuessamme suosikkikasinoomme. Ryhtykäämme nyt siis viimeistään bonusjahtiin!
Sähköpostisi on varmasti nyt pullollaan erilaisia viestejä parhailta netticasinoilta, jotka mainostavat joulutarjouksiaan. Casinoiden joulukalenterit 2017 ovat monenkirjavia, mutta silti suurin osa niistä sisältää nimenomaan bonuksia, käteistä ja erilaisia ilmaiskierroksia. Ja tietysti jos valitset jonkin uuden nettikasinon, jossa sinulla ei vielä ole tiliä, pääset aluksi myös käyttämään hyväksesi tervetuliaisbonuksen, jonka jokainen varteen otettava casino uusille pelaajille tarjoaa.
 

Casinoiden joulukalenterit pistäneet jo kaiken peliin

Suomen parhaat netticasinot ja muutkin pistävät todella pöydän koreaksi näin joulun aikaan. Pelisivustot astuvat ikään kuin joulupukin saappaisiin ja ovat todella avokätisellä päällä. Oon siinä varmasti myös hyvää tahtoa, jota jokaisella tulisi olla joulun alla, mutta osittain se johtuu tietysti myös siitä, että heidän on päihitettävä kilpailijansa. Monet casinoiden joulukalenterit kyllä myös muistuttavat melko paljon toisiaan, sillä eiväthän he voi tarjota vähempää kuin kilpailijansa. Joulubonus voi olla muun maussa bonus/ilmaiskierrokset ilman talletusta, talletusbonus, ilmaisrahaa tai vaikka mitä. Me täällä casinonetti-infossa pidämme joka tapauksessa huolen siitä, että löydät tämän joulun parhaat bonukset parhaista casino joulukalentereista. Kannattaa siis pitää silmällä tätä sivustoa joka päivä aina vuoden loppuun saakka.

Ninja Casino – Erilainen kasino ja erilainen casino joulukalenteri 2017

Ninja Casino on uusi tänä vuonna markkinoille ilmestynyt pelisivusto, jolla on täysin uusi konsepti ja joka toimii Trustly-maksupalvelun ansiosta. Ninja Casinoon pelaajan ei tarvitse lainkaan avata tiliä, sillä sinne voi tallettaa suorilla ja ryhtyä saman tien pelaamaan. Talletustietojen perusteella casino osaa identifioida pelaajansa. Tämä eliminoi turhat henkilöllisyyden vahvistamiset, eivätkä talletukset pääse viivästymään. Tässä uutukaisessa kasinossa on nyt käynnissä erinomainen casino joulukalenteri, joka kestää aina jouluaattoon asti. Käy sinäkin pelaamassa Ninja Casinossa jo tänään ja pääset osalliseksi sen jännittäviin bonuksiin. Luvassa on bonus sekä ilmaiskierroksia joka ikinen päivä!
 

LeoVegas casino joulukalenterissa 300 000 € arvosta paketteja!

LeoVegas Casino on yksi niistä pelisivustoista, joiden joulukalentereita odotamme joka vuosi kieli pitkällä. Myös tänä vuonna Leo tarjoaa meille monenlaisia eri yllätyksiä joka päivä kirjautuessamme kasinoon. Joulukalenterin voittopotti on huikeat 300 000 €. Joka päivä kalenterista paljastuu ilmaiskierroksia ja talletusbonuksia, sekä lisäksi pelaamalla pelaajat voivat ansaita lippuja huikeaan arvontaan, joka suoritetaan joulukalenterin päättyessä. Voittajat ansaitsevat itselleen upeita palkintoja kuten iPhone-puhelimia, iPadeja tai huikea Rolex-kello. Lue täältä LeoVegas Casinon kasinoarvostelu. Sitten vain itse kisaamaan joulun palkinnoista!

Upouusi Casimba tarjoaa ensimmäisen joulukalenterinsa

Casimba netticasino on täysin uusi pelisivusto, joka saapui markkinoille vuoden 2017 aikana. Se tarkoittaa tietysti sitä, että tämä on casinon ensimmäinen joulu, jota he juhlistavat asiakkaidensa kanssa hauskan joulukalenterin merkeissä. Ja tietysti tällainen uusi kasino tarjoaa casino joulukalenterin, koska niin tekevät kilpailijatkin. Sinullakin on mahdollisuus nyt avata tili tähän loistavaan uuteen kasinoon ja käyttää aluksi heidän huikea 6 500 € tervetuliaisbonus ja ryhtyä sitten availemaan kalenterin luukkuja, joista voi paljastua mehukkaita yllätyksiä – päivittäisiä bonuksia, ilmaiskierroksia, talletusbonuksia ja muuta mukavaa!
 

Älä missaa InstaCasinon joulukalenteria 2017

InstaCasino on jo pitkään ollut monen suomalaisen pelaajan lempipaikoista pelata. Jälleen tänä vuonna siellä juhlistetaan joulua joulukalenterilla, joka kestää tuttuun tapaan aattoon asti. Joka päivä voit käydä kirjautumassa tilillesi ja käydä avaamassa hauskan InstaCasino joulukalenterin luukuun. Yllätyksenä sieltä voi paljastua esimerkiksi ilmaiskierroksia tai joulubonus, joka on yleensä talletusbonus. Suosittelemme kaikkia lukijoita menemään sivustoon ja näkemään itse, miten hauska suomalainen netticasino on kyseessä. Ja varsinkin nyt se kannattaa, sillä niin pääset käsiksi myös kasinon joulubonuksiin.
InstaCasinossa ilmaiskierroksista käytetään muuten nimitystä RealSpin. Nämä spinnit ovat siitä ainutlaatuisia, että ne annetaan kierrätysvapaana, jolloin kaikki voitot ovat pelaajan omia heti saman tien! Esimerkiksi tänään 15. Päivä voit Käydä lunastamassa 10 RealSpinniä progressiiviseen jackpot-peliin Hall of Gods, kun teet casinoon ensin 20 € talletuksen käyttämällä bonuskoodia JACKPOT.
 

Uuden Sloty Casinon joulukalenteri 2017

casinoiden joulukalenterit 2017Joko sinä olet kokeillut uuttaa Sloty Casinoa, joka saapui markkinoille tämän vuoden aikana? Se on ollut todella kiva lisä vilkkailla kasinomarkkinoilla ja tuonut keskuuteemme ainakin hurjia bonuksia. Lisää bonuksia on luvassa Sloty casino joulukalenterissa 2017, joka siis on casinon historian ensimmäinen joulukalenteri. Kun käyt katsastamassa Slotyn sivut, huomaat heti, miksi tämä netticvasino on niin taivaallinen. Yhteensä heidän tavarataivaassa on tarjolla palkintoja jopa 200 000 € edestä! Siellä sinua odottavat joulubonukset ja ilmaiskierrokset, joista pääsee nauttimaan talletusta vastaan. Lisäksi casino järjestää joulukuun aikana arvontoja, joista voi voittaa iPhone 8 -puhelimen. Klikkaa tästä ja lue Sloty kasinoarvostelu.
 

Mr Green Casinossa sinua odottaa joulubonus joka päivä

Mr Green on puolestaan sellainen nettikasino, jonka suurin osa pelaajista jo tuntee. Casino on toiminut alalla jo useamman vuoden ajan ja voittanut myös erilaisia tunnustuksia, muun muassa loistavalla mobiilikasinollaan. Se onkin kuulunut pelimaailman ykköskasinoihin jo pidemmän aikaa. Joka joulu varma nakki on se, että Mr Green tarjoaa todella loistavan ja bonustäyteisen joulukalenterin. Vaikka muutkin casinoiden joulukalenterit näyttävät joka vuosi paremmilta, Mr Green joulukalenteri 2017 on jälleen kerran melko ylivoimainen. Se nimittäin alkoi jo marraskuun puolella ja kalenteri jatkuu aina uuteen vuoteen asti. Yhteensä kalenterissa on huikean miljoonan euron arvosta palkintoja! Joka päivä pääset kasinoon avaamaan uuden luukun, jonka takaa ovi ilmestyä käteispalkinto, ilmaiskierroksia, talletusbonus tai paljon muuta. Mikäli haluat päästä osalliseksi tästä huvista nyt joulun aikaan, kannattaa suunnata Mr Green Casinoon jo tänään!

Categories
Tuoreimmat uutiset

Cherry Casino tarjoilee huikeita lounastarjouskierroksia tällä viikolla!

Cherry Casino tarjoilee huikeita lounastarjouskierroksia tällä viikolla!

Cherry CasinoTuttu sananparsi kuuluu ”hyvä ruoka, parempi mieli” ja onhan se vain niin, että mikäs sen parempaa onkaan kuin herkuttelu. Makuja on moneen lähtöön ja erilaisia herkkuja maailmasta löytyy ainakin yhtä paljon kuin netistä casinoita. Nettikasinoiden jätti, Cherry Casino, onkin laittanut tällä viikolla pöydän koreaksi ja casinon kemuihin on kutsuttu kaikki herkuttelun ystävät!
Kasinomaailman klassikko Cherry Casino tarjoilee tällä viikolla netticasino pelaajille lounasherkkuja 20 ilmaiskierroksen muodossa sen mainioissa kolikkopeleissä. Tällä casinolla ei tosiaankaan tarvitse kituutella lounasaikaan, sillä Cherryn huikeat lounastarjouskierrokset pitävät huolen siitä, että nälkäisimmätkään pelaajat eivät jää tyytymättömiksi! Lounasbuffet onkin niin herkullinen, että vesi karkaa kielelle jo ensinäkemältä. Pelaajat pääsevät pelaamaan ilmaiskierroksia kaiken kaikkiaan kymmenessä eri NetEntin valmistamassa kolikkopelissä viikon jokaisena päivänä. Onneaan voi kokeilla muun muassa rokaten Jimi Hendrix ja Guns N’ Roses –peleissä tai seikkailemalla Etelä-Amerikan halki Gonzo’s quest –pelissä. Casinon lounaslistalta löytyy myös tämän vuoden hittipeli, Jungle Spirit: Call of the Wild, jossa pelaajat hurjastelevat viidakossa saalistaen villieläimiä.
Eli unohdetaanpa hetkeksi iänikuiset kinkkukiusaukset, koska tällä viikolla voit itse päättää mitä herkkuja Cherry Casinon buffetpöydästä lautasellesi valitset. 20 ilmaiskierroksen lounasbuffet on avoinna joka päivä aikavälillä 11:00 – 14:00 CET. Voit valita menusta mieleisesi pelin tai sekoittaa ilmaiskierroksia kaiken kaikkiaan 10 pelissä, tekemällä kasinoon 10 euron minimitalletuksen. Cherry Casino kestittää pelaajia näillä makupaloilla tämän viikon, joten ei kun herkuttelemaan!
 

 Cherry Casino ja uusien pelaajien tervetuliaisbonukset

Cherry Casino on pitkän linjan ruotsalainen kasino, jonka juuret kasinomaailmassa ulottuvat svengaavalle 60-luvulle asti. Nykyisin se on yksi suurimmista ja kunnioitetuimmista nettikasinoista, jolla on massiivinen tarjonta casinopelejä joka lähtöön. Valikoimasta löytyvät niin perinteiset casinopelit ja pöytäpelit rulettia myöten sekä suunnaton kokoelma klassisia kolikkopelejä kuin myös moderneja videoslottipelejä. Cherryllä on myös ensiluokkaisen laadukas live casino, jossa pelaajat pääsevät kisaamaan casinon pelinhoitajaa vastaan live-tilassa.
Tänä syksynä onkin sangen hyvä aika avata tili Cherry Casinolle, sillä sen lisäksi, että tilin avaaminen tälle nettikasinolle on täysin ilmaista, lunastavat pelaajat itsellensä tervetuliaislahjana casino bonuksen, jolla pääsee triplaamaan pelit 50 euroon asti. Eli tallettaessasi esimerkiksi 50 euroa Cherryyn, casino antaa sinulle 100 euron bonuksen ja pelisaldosi on 150 euroa. Mikäs sen loistavampaa kuin aloittaa pelaaminen kolminkertaisella summalla! Tilin avaaminen Cherry Casinolle on helppoa ja talletusten tekeminen onnistuu näppärästi usealla eri casinon tarjoamalla maksutavalla. Juuri nyt palkittu Cherry Casino kestittää uusia pelaajia 200% tervetulaisbonuksella aina 50 euroon asti. Me täällä Casinonetti.infossa voimmekin lämpimästi suositella tilin avaamista tähän luotettavaan netti kasinoon!

Categories
Tuoreimmat uutiset

Spinson ilmaiskierrokset ja uskollisuuspisteet

Spinson ilmaiskierrokset ja uskollisuuspisteet

spinson ilmaiskierrokset ja uskollisuuspisteetJo nimestä voimme päätellä, että Spinson Casinossa on kyse kiekkojen pyöräyttelystä sloteissa. Samoin se tietää myös ilmaiskierroksia, joita me pelaajat netticasinoista metsästämme. Tämä onkin ehdottomasti kasino sellaisia pelaajia varten, joita kiehtovat ilmaiset spinnit! Casinolla on kampanjakalenteri, joka on nytkin pullollaan mielenkiintoisa ilmaiskierrostarjouksia koko marraskuun ajan. Lähes koko kuun ajan sinulla on joka päivä mahdollisuus lunastaa uusia ilmaiskierroksia jatkuvasti vaihtuviin jännittäviin peliautomaatteihin. Eivätkä Spinson ilmaiskierrokset ole ainoa etu, sillä pelatessasi ansaitset siellä myös uskollisuuspisteitä.
 

Tämän viikonlopun tarjoukset – Spinson ilmaiskierrokset

Lauantai 4. marraskuuta
Lauantaina tarjolla on 50 ilmaiskierrosta yhteen seuraavista sloteista: Gonzo’s Quest, Twin Spin, Planet of the Apes tai Drive. Nämä Spinson ilmaiskierrokset pääset lunastamaan, jos pelaat vähintään 100 kierrosta vähintään 45 sentin panoksella missä tahansa casinon pelissä. Sunnuntaina löydät nämä 50 ilmaiskierrosta pelitililtäsi.
Sunnuntai 5. marraskuuta
Sunnuntaina voit testata oman pelitietämyksesi. Mikäli onnistut vastaamaan oikein casinon asettamaan haasteeseen, pääset käsiksi bonuskierroksiin, jotka annetaan kyseiseen slottiin. Bonuskierrosten lunastamista varten sinun tulee kuitenkin tallettaa ja kierrosten määrä riippuu talletuksesi suuruudesta seuraavasti:
Tee 20 € talletus ja saat 20 bonuskierrosta
Tee 50 € talletus ja saat 50 + 20 bonuskierrosta
Tee 100 € talletus ja saat 100 + 50 + 20 bonuskierrosta
 
[ap_casino_banner id=”653″]

Uusi pelaaja Spinson Casinossa? Lunasta jopa 999 ilmaiskierrosta!

Jos tykkäät lukea Casinonetti.infon artikkeleita, tykkäät varmasti myös spinnailla ilmaiseksi. Niinpä Spinson on juuri sellainen netticasino, johon kannattaa avata tili. Ilmaiskierroksia on nimittäin tarjolla sellainen määrä, että muista kasinoista on vaikea löytää vastaavaa. Harvassa pelisivustossa sinulle tarjotaan 999 ilmaiskierrosta uuden pelaajan etuna! Kyseessä on talletusbonus ja lopullinen ilmaiskierrosten määrä tosin riippuu ensimmäisen talletuksesi suuruudesta. Spinson tervetuliaisbonus määräytyy seuraavasti:
Alle 30 € talletus – saat 30 ilmaiskierrosta
Vähintään 30 € talletus – saat 50 ilmaiskierrosta
Vähintään 100 € talletus – saat 300 ilmaiskierrosta
Vähintään 200 € talletus – saat 600 ilmaiskierrosta
Vähintään 300 € talletus – saat 999 ilmaiskierrosta
Nämä tervetuliaisbonuksen ilmaiskierrokset ovat tarjolla mihin tahansa seuraavista peliautomaateista: Starburst, Neon Staxx, Twin Spin, Gonzo’s Quest, Wonky Wabbit.
Muistathan, että tämän tarjouksen voi lunastaa vain kerran, joten kannattaa valita tarkasti, minkä summan talletat ja miten paljon ilmaiskierroksia haluat lunastaa. Kuten aina bonusten yhteydessä, kannattaa tutustua bonusehtoihin ennen bonuksen lunastamista. Tervetuliaisbonuksen Spinson ilmaiskierrokset annetaan 35-kertaisella kierrätysvaatimuksella. Toisin sanottuna ilmaiskierroksilla ansaitut voitot tulee kierrättää sen mukaan ja aikaa annetaan kolme päivää. Myös talletus tulee kierrättää 5 kertaa.
 

Muuta uskollisuuspisteet rahaksi Spinson Casinossa

Tietysti on aina mukavaa tulla palkituksi netticasinoissa uuden tilin avaamisesta, mutta lopulta sillä on vielä enemmän merkitystä, miten casino meitä pelaajia kohtelee sen jälkeen. Tämä on ymmärretty useissa pelisivustoissa ja casinot tarjoavat erilaisia uskollisuusohjelmia, jotka motivoivat pelaajia. Monet nettikasinot ovat ottaneet käyttöön järjestelmän, jossa pelaajat ansaitsevat pisteitä sitä mukaan kun he pelaavat tai muuten ovat aktiivisia sivustossa. Myös Spinson Casino toimii näin eli samalla kun pelaat siellä, ansaitset pisteitä, jotka pääset sen jälkeen vaihtamaan oikeaksi rahaksi. Näin ollen mitä enemmän pelaat, sitä enemmän pisteitä ansaitset ja sitä enemmän rahaa tienaat! Tarvitset vähintään 200 casinopistettä voidaksesi muuttaa pisteet rahaksi.
Pistesaldosi näet aina kun olet kirjautuneena casinoon. Jokainen 100 pistettä vastaa 1 euroa. Pisteiden vaihtaminen rahaksi on todella helppoa, sillä kasinon sivuilta löytyy sitä varten oma painikkeensa ja rahat maksetaan tilille saman tien. Kannattaa myös huomioida, että eri slotteja pelaamalla pisteiden kertyminen vaihtelee. Mitä suurempi prosentti pelillä on, sitä nopeammin ansaitset uskollisuuspisteitä. Kolikkopeleillä on helpompi ansaita pisteitä kuin mulla peleillä. Jos otetaan esimerkkinä NetEntin suosittu slotti Gonzo’s Quest, sillä ansaitset pisteitä aina 10 % panoksestasi. Näin ollen 10 € panoksella voit ansaita yhden uskollisuuspisteen.
Spinsonin kampanjakalenteria kannattaa pitää silmällä myös uskollisuuspisteiden osalta. Siellä on päiviä, jolloin uskollisuuspisteiden kertyminen nopeutuu ja tällaisista päivistä kannattaa ottaa kaikki ilo irti.
 
Toinen netticasino, jolla on hyvä uskollisuusohjelman, on PlayClub.
 

Categories
Tuoreimmat uutiset

Parhaat Halloween bonukset 2017

Parhaat Halloween bonukset 2017

parhaat halloween bonuksetHalloween lähestyy taas hurjaa vauhtia, halusimme tai emme. Sinun ei välttämättä tarvitse lähteä pimpottelemaan naapuruston ovikelloja, mikäli se ei kuulu tapoihisi, mutta voit silti ottaa ilon irti Halloween-juhlasta. Monet tässäkin sivustossa suosittelemamme netticasinot nimittäin tarjoavat tämän kauhujen yön juhlan kunniaksi monenlaisia bonuksia ja muita jännittäviä kampanjoita. Seuraavaan olemme listanneet netin parhaat Halloween bonukset 2017, joten voit vilkaista niitä ja valita joukosta itsellesi sopivin!
 

80 000 € palkinnot Rizk Casinossa

Rizk Casino juhlistaa Halloweenia Rizk Race -turnausten muodossa. Nämä turnauksethan ovat vielä melko uusi juttu pelisivustossa, mutta ne ovat jo osoittautuneet menestykseksi. Nyt Halloweenin kynnyksellä näihin turnauksiin on kätketty jopa 80 000 € palkinnot! Joka ilta aina 31. lokakuuta asti sinullakin on mahdollisuus voittaa oma osuutesi Halloween-käteisestä. Joka päivä siellä käydään turnaukset klo 20, 21 ja 22 Suomen aikaa. Näissä turnauksissa on tavallisiin Rizk Race -turnauksiin verrattuna erityisen suuret potit ja osassa potti on jopa 7 500 €. Koska voitot vaihtelevat, kannattaa käydä casinon sivustossa tarkistamassa kukin turnaus erikseen. Tietoa löydät casinon Rizk Insider -sivulta tai suoraan Rizk Race -osiosta.
Tämän lisäksi Rizk juhlistaa Halloweenia siten, että se tarjoaa valitsemansa Halloween-pelit tuplanopeudella aina lokakuun loppuun asti. Jos satut olemaan siinä moodissa, että haluat edetä Rizkin tasoissa ylöspäin, tilaisuutesi on tullut. Kannattaa siis pelata casinon Halloween-pelejä ja samalla pääset etenemään tuplanopeudella tasolta toiselle. Tämä merkitsee myös sitä, että pääset tuplasti nopeammin pyörittämään kasinon Wheel of Rizk onnenpyörää, jossa voitat jokaisella pyöräytyksellä! Rizkin kauhuslotit ovat seuraavat: Lucky Halloween, Dracula, Seven Sins, Lost Vegas ja Blood Suckers.
 

Anna Betsson Casinon yllättää

Betsson Casino on nyt puolestaan pullollaan päivittäisiä yllätyksiä. Sinäkin saat joka päivä valita kahden lahjapussin väliltä ja voit löytää niistä ilmaiskierroksia. Sitä varten sinun tarvitsee vain käydä kirjautumassa pelitilillesi ja tehdä valintasi kahden pussukan välillä. Molempien alla näkyy nappi ”Yllätä minut” ja sinä päätät, kumman vaihtoehdoista valitset. Kannattaa valita hyvin, sillä päätöstä ei voi peruuttaa. Sen jälkeen sinun tulee vielä saman päivänä aikana kierrättää vähintään 50 € casinon peleissä, minkä jälkeen saat lunastettua palkintosi. Tämä Halloween-kampanja on voimassa 29. lokakuuta asti.
 

Murskaa kurpitsa Twin Casinossa

Ja Halloween bonukset jatkuvat… Mutta nyt kannattaa huomioida, että tämä Twin Casinon tarjous on voimassa vain tänään ja huomenna 25. lokakuuta. Se liittyy Yggdrasilin upouuteen kolikkopeliin Pumpkin Smash. Tämä värikäs ja hauska slotti julkaistiin juuri tänään ja ajoitukseltaan tapahtuma ei olisi voinut paremmin mennä. Aina kun markkinoille saapuu uusi peliautomaatti, ilmaiskierrokset ovat tietysti paras tapa kokeilla uutta peliä. Nyt niitä on jaossa 25 kappaletta kolikkopeliin Pumpkin Smash, edellyttäen että käyt tekemässä casinoon vähintään 50 € talletuksen. Tämä slotti voi viedä sinut bonuskierrokselle, jossa ilmaiskierrokset ja kolikkovoitot odottavat!

BetSpin jakaa ilmaiskierroksia ja käteispalkintoja

BetSpin Casino on pistänyt pystyyn hyytävän jännittävät Halloween-turanukset, joita pelataan aina lokakuun loppuun asti. Tähän kampanjaan osallistuminen on todella helppoa, sinun tulee vain pelata casinon Halloween-kategorian slotteja, joita on jopa 40 kappaletta. Tähän valikoimaan kuuluu niin todellisia horror-klassikoita kuin uudempiakin julkaisuja. Turnauksissa lasketaan sijoitukset, mutta siinä myös kerätään pisteitä. Voittajille on luvassa käteispalkintoja sekä ilmaiskierroksia NetEntin uuteen Blood Suckers 2 -slottiin, joka on jatko-osa alkuperäiselle menestyspelille.

Salaperäiset Casilando Halloween boukset

Halloween bonukset ovat netticasinoissa lähes yhtä yleisiä kuin joulubonukset. Tai ei sentään ihan. Joka tapauksessa monissa casinoissa lasketaan jo päiviä Halloweeniin. Casilando, joka on uusi netticasino, hoitaa kemut vielä omaperäisemmin. Siellä on nimittäin käynnissä ”12 Halloweenin päivää” -kampanja, jossa casino on yhteydessä pelaajiin henkilökohtaisesti joka päivä uuden lahjan merkeissä. Jos olet Casilandon pelaaja ja kiinnostunut tästä kampanjasta, siinä tapauksessa kannattaa pitää sähköpostia silmällä, ettei onni pääse kävelemään ohitsesi!
 

Voita Plane of the Apes -ilmaiskierroksia Royal Pandassa

Halloween-hypetyksen lisäksi toinen jännittävä asia, joka pelimaailmassa on tapahtunut tällä viikolla, on tietysti uuden ja odotetun Planet of the Apes -peliautomaatin julkaisu. Tämä eeppinen slotti on sen verran friikki, että se sopii erinomaisesti myös Halloween-teemaan ja varmasti siksi sen julkaisu ajoitettiinkin juuri tähän kuukauteen. Royal Panda Casino juhlistaa tätä NetEntin superpelin julkaisua tarjoamalla slottiin ilmaiskierroksia, mutta sinun tulee olla nopea. Käy tänään tai viimeistään huomenna 25. lokakuuta tekemässä vähintään 25 € suuruinen talletus casinoon ja pääset nauttimaan 25 ilmaiskierroksesta uutuuspeliin. Jos taas rohkenet tallettamaan niinkin suuresti kuin 250 €, saat siitä palkkioksi 25 arvokasta (parin euron arvoista) Royal Spinnia.
Tämän lisäksi sinulla on mahdollisuus voittaa osuutesi 1 500 € Planet of the Apes -turnauksessa. Jos siis spinnaat vähintään 20 kierrosta oikealla rahalla uudessa slotissa ja onnistut tekemään hyvän tuloksen 20 peräkkäisellä pelikierroksella, sinulla on mahdollisuus voittaa jopa 500 € käteispalkinto. Eikä panoksen suuruudella ole väliä, joten kaikilla on mahdollisuus voittaa!
Casinonetti.info toivottaa kaikille lukijoille hirmuisen hauskaa Halloweenia!

Categories
Tuoreimmat uutiset

Jackpot Knights ilmaiskierrokset ilman talletusta ja muut bonukset

Jackpot Knights ilmaiskierrokset ilman talletusta ja muut bonukset

jackpot knights ilmaiskierrokset ilman talletustaBonukset ovat nykypäivää meille pelaajille. Samoin bonukset ilman talletusta. Tällä käsitteellä tarkoitetaan sellaista bonusrahaa, jota varten ei tarvitse tehdä talletusta lainkaan. Yksi tämän hetken kuumimmista netticasinoista on Jackpot Knights, jossa sinua odottaa muhkea casino bonus sekä Jackpot Knights ilmaiskierrokset ilman talletusta. Kuten jo nimestä voi jotakin päätellä, tässä pelisivustossa on kyse ritareista ja aatelisuudesta. Siinä on myös kyse urheudesta ja statuksesta. Tässä casinossa kaikki pelaajat ovat ritareita ja pelisivusto vie meidät netin kautta suoraan keskiajalle. Ritaruus tarkoittaa myös veljeyttä ja anteliaisuutta, ja siitä me pelaajat pääsemme nauttimaan Jackpot Knights Casinossa. Ritarit pelaavat aina puhtain ja avoimin kortein, jolloin kaikki sivuston tarjoukset ja diilit ovat juuri sellaisia kuin meille kerrotaankin ja mitä sieltä odotamme. Ritarin sanaan voi aina luottaa. Ja juuri siksi me täällä Casinonetti.infossa tykkäämme niin paljon pelata tässä mainiossa suomalaisessa netticasinossa.

Jackpot Knights ilmaiskierrokset ilman talletusta kaikille uusille pelaajille

Lähtiessään taistoon ritarit kantoivat aikoinaan päällään todella painavia haarniskoja, joiden oli tarkoitus tietysti suojata heitä parhaalla mahdollisella tavalla. Näitä haarniskoja ei todellakaan oltu suunniteltu nopeita ja sulavia liikkeitä varten. Voit vain itse kuvitella, miltä tuntuisi kantaa päällään kilokaupalla metallia! Varsinkin kun alkoi sataa… Tai sen jälkeen kun liitoskohdat sateen jälkeen ruostuivat. Mutta tätä ei kannata miettiä Jackpot Knights Casinossa, sillä siellä pelaaminen sujuu kuin rasvattu ja sivustosta on helppo löytää kaikki haluamansa. Voisimme sanoa, että pelaaminen siellä on todella kevyttä puuhaa, ja varsinkin kun kaikkia uusia pelaajia odottavat siellä Jackpot Knigths ilmaiskierrokset ilma talletusta!
Tällaisia ilmaiskierroksia on jaossa kaiken kaikkiaan 10 kappaletta. Sinun tulee vain rekisteröidä tili ja aktivoida se, jolloin 10 ilmaiskierrosta ilmestyy pelitilillesi automaattisesti. Minkäänlaista talletusta ei vaadita, joten riskejä ei ole! Nämä Jackpot Knights ilmaiskierrokset ilman talletusta annetaan yhteen seuraavista NetEntin sloteista: Starburst, Twin Spin tai Piggy Riches. Sinä päätät! Ne ovat kaikki tunnettuja ja hauskoja kolikkopelejä, sekä tietysti reiluja sellaisia. Yhteistä näillä peleillä on myös se, että ne ovat kaikki vaihtelultaan alhaisia, mikä käytännössä tarkoittaa sitä, että niissä voi voittaa suhteellisen usein suhteellisen pieniä summia. Tällaiset peliautomaatit ovat omiaan casinoiden pelaajille tarjoamia ilmaisia pelikierroksia varten.
 

Muhkea Jackpot Knights tervetuliaispaketti

Sen jälkeen kun olet pelannut edellä mainitut Jackpot Knights ilmaiskierrokset ilman talletusta, haluat kenties tehdä ensimmäisen talletuksesi casinoon.  Tämä ei ole tietenkään pakollista, sillä sinä itse aina päätät, jos haluat tallettaa ja miten paljon. Kukaan ei casinossa kuitenkaan vaadi sinulta mitään, joten sen puolesta sinun ei tarvitse huolehtia. Joka tapauksessa Jackpot Knights tervetuliaispaketti on tarjolla kaikille uusille tallettaville pelaajille ja se voi antaa sinulle jopa 400 € casino bonukset plus 100 ilmaiskierrosta, ja nämä tulevat lisäksi, Jackpot Knights ilmaiskierrokset ilman talletusta ovat erikseen. Tervetuliaispaketti – eli talletusbonus ja ilmaiskierrokset – on suunniteltu niin, että ne jaetaan neljässä erässä neljän ensimmäisen talletuksen yhteydessä. Tämä on kätevää, sillä näin sinun ei heti tarvitse tallettaa isoa summaa päästäksesi nauttimaan maksimibonuksista. Ritareiden tervetuliaisbonus sopii hyvin siis myös aloitteleville pelaajille.
Bonukset jakautuvat seuraavasti:
Ensimmäinen talletus tuplaa talletuksesi jopa 100 € asti. Se on siis 100 % bonus ja maksimibonuksen saat tallettamalla 100 € (näin sinulla on 200 € pelitilillä pelaamista varten). Tämän lisäksi saat vielä 100 ilmaiskierrosta NetEntin suosikkipeliin Starburst. Nämä tulevat tilillesi 25 ilmaiskierroksen erissä neljän seuraavan päivän aja
Toisen talletuksen yhteydessä sinua odottaa 50 % talletusbonus, jonka arvo voi olla jopa 50 €. Bonus siis pienenee hieman, mutta tässäkin tapauksessa sinun tulisi maksimibonusta varten tallettaa 100 €, jolloin saisit pelattavaksi 150 € (100 € talletus + 50 € bonus).
Kolmannella talletuksella Jackpot Knights Casino antaa sinulle 25 % bonuksen jopa 100 €. Tässä tapauksessa sinun tulisi maksimibonusta varten tallettaa 400 € ja saisit pelattavaksi 500 € (400 € talletus + 100 € bonus).
Ja vielä neljäskin tarjoaa talletuksen tuplana: 100 % bonus jopa 150 €. Tässä tapauksessa maksimibonus tulee, jos talletat 150 €, saat saman verran bonusta ja sinulla on yhteensä 300 € tililläsi pelaamista varten.
Tämä ei muuten tarkoita sitä, että sinun tulisi tehdä kaikki neljä talletusta voidaksesi nauttia bonuksista. Saat tervetuliaisbonuksen ensimmäisestä talletuksestasi, vaikka et sen jälkeen enää haluaisikaan tehdä talletuksia casinoon. Ilmaiskierroksissa on se loistava puoli, että niille ei ole asetettu lainkaan kierrätysvaatimuksia. Ilmaiskierroksilla ansaitut voitot voi siis nostaa saman tien. Kannattaa myös huomioida, että bonuksen saaminen edellyttää vähintään 20 € talletusta ja bonus menee aina umpeen 30 päivän sisällä. Maksimipanos bonuksella pelatessa on 7,50 €.

Muut casino bonukset ja Jackpot Knights ilmaiskierrokset

Vielä sen jälkeenkin kun tervetuliaisilot on kulutettu loppuun ja viihdyt casinossa pidempään, sinulla on mahdollisuus päästä käsiksi casinon bonuksiin ja muihin tarjouksiin ja kampanjoihin. Voit siis saada lisää bonusrahaa ja ilmaiskierroksia Jackpot Knights Casinon ritareilta ja kuten useimmissa muissakin suomalaisissa netticasinoissa, tällaiset tarjoukset annetaan yleensä talletusta vastaan. Itse asiassa tässä casinossa bonustarjouksia on yllin kyllin lähes jokaiselle viikonpäivälle omansa!
Esimerkiksi maanantaisin saat 20 ilmaiskierrosta hauskaan slottin Piggy Riches. Nämä casino ilmaiskierrokset saat itsellesi, jos maanantain aikana tee casinoon vähintään 20 € talletuksen. Tämä tuo ihan mukavaa piristettä muuten niin masentavaan maanantaipäivään. Ja nämäkin ilmaiskierrokset tulevat tietysti kierrätysvapaana eli voitot ovat omiasi saman tien!
Kesiviikkona sinua odottaa Jackpot Knights Casinossa superjännittävä yllätysbonus sekä ilmaiskierrokset viikon peliin. Myös tämä bonus vaatii vähintään 20 € talletuksen ja yllätysbonus voi olla mitä vain väliltä 25 % ja 200 %. Ilmaiskierrosten kolikkopeli siis vaihtelee ja juuri tällä hetkellä voit käydä pelaamassa 20 ilmaiskierrostasi NetEntin uutuusslotissa The Legend of Shangri-La. Bonusraha ilmestyy tilille heti sen jälkeen kun olet tehnyt talletuksen, kun taas ilmaiskierrokset annetaan aina seuraavana päivänä.
Perjantaina Jackpot Knights pistää viikonlopun vauhdikkaasti käyntiin perjantaibonuksella, joka on 50 % talletusbonus aina 100 € asti. Siinä voi siis mukavasti tehdä ylimääräistä kassaa viikonloppua varten. Tämä koskee aina perjantain ensimmäistä talletusta ja bonuksen lisäksi sinulla on mahdollisuus saada myös 20 ilmaiskierrosta.
Eivätkä ritarit jätä sinua pulaan viikonloppunakaan. Jackpot Knights ilmaiskierrokset ilman talletusta olisi ehkä liikaa pyydetty, mutta lauantaina sinulla on mahdollisuus lunastaa talletusbonus päivän ensimmäisellä talletuksella. Saat lauantaina 100 % bonuksen jopa 25 €. Sunnuntaina on tiedossa puolestaan yllätysbonus. Ritarit tykkäävät selvästikin yllättää! Tämä yllätysbonus tulee sunnuntain ensimmäisestä talletuksesta ja sen suuruus riippuu vähän siitä, miten olet pelannut lauantaina.
Eli kuten huomaat, voit lähes jatkuvasti odottaa edes jonkinlaista ekstraa boostaamaan saldoasi! Jos siis haluat käydä itse osallistumassa, paras ja kätevin tapa on käyttää Casinonetti.info sivun linkkejä ja viemme sinut suoraan Jackpot Knights Casinoon!
 
 

Categories
Tuoreimmat uutiset

Pelimaailman uudet casinot 2017

Pelimaailman uudet netticasinot 2017

uudet casinot 2017Jos olet vähääkään viettänyt aikaasi netticasinoiden ihmeellisessä maailmassa eli pelaillut ja tutustunut eri kasinosivustoihin, tiedät varmasti, että siellä tapahtuu jatkuvasti jotakin uutta. Netticasino on kannattava bisnes ja sen huomaa siitä, miten paljon uusia kasinoita markkinoille ilmaantuu jatkuvalla syötöllä. Joka päivä kuulemme jostakin uudesta peliyrityksestä, joka on ilmestynyt nettiin. Myös tällä hetkellä joku uusi casino on aloittamassa taipalettaan vilkkailla kasinomarkkinoilla. Kivijalkakasinoiden aikaan tätä ilmiötä ei ollut, sillä sellaisen perustaminen vaatii jo valtavia investointeja ja paljon enemmän työtä kuin internetissä toimiminen. Jopa televisiossa voi nähdä netticasinoiden mainoksia, mutta se jo vaatii casinolta historiaa ja kokemusta ennen kuin alkaa kyhäämään TV-mainosta. Tuollainen mediahuomio kuuluu pitkän linjan tekijöille kuten vaikkapa Cherry Casino tai Guts Casino. Sen sijan tämän artikkelin polttopisteessä ovat uudet casinot 2017, jotka eivät vielä ole niin pitkällä bisneksessä, että lähtisivät itseään mainostamaan televisioon.
Tarkastelemme miltä kasinomaailman tämän hetkiset trendit näyttävät ja mitä on tiedossa tulevaisuudessa. Uusien netticasinoiden suuri etu on myös se, että ne tarjoavat yleensä markkinoiden parhaat bonukset. Uusi pelisivusto tarvitsee tietysti asiakkaita ja mikäpä olisi parempi tapa houkutella uusia pelaajia casinoon kuin sellainen kunnon mehevä tervetuliaisbonus. Yleensä uudet casinot tarjoavat heti alkuun myös ilmaiskierroksia ilman talletusta, jolloin pelaaja saa tilaisuuden kokeilla kasinoa täysin ilmaiseksi ennen kuin satsaa peliin omia rahojaan. Toivotamme sinun viihtyvän tämän pienen katsauksen parissa, jonka aikana tarkastelemme pelialan tuulia kuluvan vuoden aikana.

Uusien casinoiden trendit tänä vuonna

Peliala on kuin mikä tahansa muukin ala, jolla esiintyy jatkuvasti erilaisia suuntauksia, jotka leviävät alan sisällä. Myös uudet casinot 2017 mukautuvat tällaisiin trendeihin sekä tietysti ne myös luovat niitä. Trendi syntyy siitä kun jostakin ilmiöstä tulee suosittu. Kasinomaailmassa tämä näkyy ennen kaikkea siinä, millaisia tarjouksia ja kampanjoita netticasinot tarjoavat. Uusi pelisivusto ei ainakaan voi tarjota mitään huonompaa, ja toisaalta ne yleensä yrittävät olla innovatiivisia ja tuoda markkinoille myös jotakin täysin uutta, mitä ei olla koskaan ennen nähty.
Yksi esimerkki tällaisesta nopeasti levinneestä trendistä eri casinoiden keskuudessa ovat ilmaiskierrokset ilman talletusta, eli siis ilmaiskierrokset, jotka pelaaja saa heti avattuaan tilin kasinoon. Eli eräs uusi casino keksi ryhtyä tarjoamaan tällaista etua kaikille uusille asiakkailleen ja pian tästä tuli lopulta niin iso ilmiö, että lopulta myös muut casinot – siis sellaisetkin jotka ovat toimineet markkinoilla vuositolkulla – lähtivät leikkiin mukaan ja ryhtyivät tarjoamaan samantyylisiä bonuksia.
Monet peliyritykset ovat varsin nopeita seuraamaan trendejä ja matkustamaan pelimarkkinoiden aallon harjalla, ja tämä on meille pelaajille tietysti vain etu – näin jatkuvasti isommat casino bonukset odottavat meitä! Jos tällaisista uusista suuntauksista seuraa lisää bonuksia ja muita loistoetuja, meillä ei ole juurikaan valittamista. Ja voimme vain toivoa, että uudet nettikasinot eivät koskaan lopeta uusien jännittävien tarjousten keksimistä.
 

Mitä uudet casinot tuovat tullessaan

Me tällä Casinonettin.info sivustossa emme koskaan kyllästy pähkäilemään ja arvailemaan sitä, mitä tällä jännittävällä alalla tapahtuu tulevaisuudessa. Tulevaisuudesta puhuminen on aina mielenkiintoista ja etenkin kun kyseessä ovat uudet casinot. Näiden pitkien vuosien aikana, jotka olemme tällä sektorilla toimineet, olemme nähneet valtavan määrän uusia ja innovatiivisia netticasinoita sekä toinen toistaan luovempia bonustarjouksia. Tähän mennessä olemme nähneet vähän kaikkea casinoiden varsin viihdyttävistä (ja joskus myös oudoistakin!) teemoista uskomattoman hyviin bonuksiin ja uskollisuusohjelmiin. Mutta mitähän me tulemme näkemään vaikkapa ensi vuonna? Ehkä markkinoille ilmestyy casino sellaisella teemalla, josta sinä itse tykkäät erityisen paljon. Me autamme sinua löytämään tulevaisuuden casinot!
 

Mobiilikasinot jatkavat voittokulkuaan

uudet casinot 2017Mobiilista on puhuttu paljon ja viime aikoina se on ainakin tullut varsin selväksi, että mobiilicasinot ovat täällä jäädäkseen. Uuden casinon pelaaminen älypuhelimella tai tabletilla on jo nykypäivää ja niiden suosio jatkaa kasvuaan. Varsinkin meillä Suomessa mobiilipelaaminen on jo mennyt tietokonepelaamisen ohi. Niinpä monet uudet casinot 2017 ovat heti saman tien tähdänneet mobiilimarkkinoille. Ja voimme kyllä hyvin ymmärtää, mistä mobiilipelaamisen suosio johtuu – se on vain yksinkertaisesti hauskempaa ja antoisampaa, sillä se ei sido meitä mihinkään määrättyyn paikkaan ja voimme käyttää hyväksemme kaiken luppoajan, mitä päivään mahtuu. Samoin ihmiset matkustelevat nykyään paljon ja näin ollen pelit pysyvät mukana riippumatta siitä missä päin maailmaa mennään. Enää ei siis tarvitse miettiä, että kotona pitäisi olla siihen ja siihen aikaan pelaamassa jotakin, kun pelit kulkevat kätevästi mukana. Uudessa casinossa pelaaminen ei ole todellakaan ollut koskaan ennen niin helppoa kuin tänä päivänä. Jotkut pelifirmat ovat jopa julkaisseet raakaversioita peleistä, joita voi pelata Smartwatch-kellojen välityksellä, mikä tuntuu kerrassaan uskomattomalta! Ja yksi ääripää ovat myös virtuaalilaseilla pelattavat slotit, joita myös kehitellään parhaillaan. Uskomme joka tapauksessa siihen, että mobiilicasinoiden määrä tulee kasvamaan runsaasti tulevaisuudessa.

Pelit kertovat tarinoita

Myös pelivalmistajilla on omat trendinsä, mitkä vaikuttavat tietysti suoraan netticasinoihin. Nykyään suurin osa netticasinoiden kasinopeleistä haluaa kertoa meille jonkin tarinan. Enää ei siis pelkästään pyöräytellä rullia ja yritetä ansaita rahaa, vaan slottien takaa löytyy aina jokin idea tai kertomus. Viime aikoina olemme nähneet paljon, miten elokuva, sarjakuva tai muu popkulttuurin tuote löytää tiensä myös kolikkopeliin, jota voimme pelata kaikissa uusissa nettikasinoissa. Kuten vaikkapa tänä vuonna Kaunotar ja hirviö – tai Emoji-elokuvien kohdalla on käynyt. Samoin odotamme parhaillaan innolla sitä hetkeä kun peliohjelmisto NetEnt julkaisee odotetun slottinsa, jonka teemana on Apinoiden planeetta. Tämä onkin ollut todella vahva trendi vuoden 2017 aikana.
uudet casinot 2017Samoin sadut ovat kiehtoneet monia pelien kehittäjiä pelialalla vuoden 2017 aikana. Voimme antaa esimerkkinä vaikkapa Punahilkasta kertovan slotin Fairytale Legends: Red Riding Hood. Tämä peliautomaatti kuuluu itse asiassa kokonaiseen satuteemaiseen sarjaan Fairytale Legends, jonka takana on markkinoiden suurin pelivalmistaja Net Entertainment. Joka tapauksessa emme varmaankaan voi kiistä sitä, että pelaamisesta tulee huomattavasti mielenkiintoisempaan ja jännittävämpää, jos slotilla on jokin muukin idea kuin vain pyörittää rahaa. Nykyajan graafisesti uskomattomat slotit sisältävät yleensä pienen intro-videon, joka tarjoaa meille tarinan ytimen pähkinänkuoressa. Näin pääset heti juuri oikeaan tunnelmaan ja tiedät pelatessasi olevasi osa tarinaa! Ja voittojen osuessa kohdalle samalla on hauska seurata tarinan päähenkilön etenemistä juonessa.
 

Lisää erikoistoimintoja

Uskomme vahvasti siihen, että uudet casinot 2017 tulevat yhä useammilla erikoistoiminnoilla. Ja tällä tarkoitamme sekä itse casinoiden pelejä että itse uusia nettikasinoita. Kuten jo edellisessä kappaleessa mainitsimme, tulevaisuudessa koko casino voi tulla osaksi peliä, kuten on jo käynyt joissakin tämän hetken parhaissa pelisivustoissa, kuten vaikkapa Casino Heroes. Meitä monia kiehtoo yksinkertaisesti pelin pelaaminen pelin sisällä. Tänä vuonna on myös keksitty paljon uusia tapoja ansaita bonuksia. Tämä liittyy myös netticasinoiden uskollisuus- ja VIP-ohjelmiin, jotka vaikuttavat aina vain luovemmilta. Monissa niissä kerätään pisteitä bonuksia vastaan ja samoin saatamme saada uusia räätälöityjä bonuksia sähköpostin tai tekstiviestien välityksellä. Odotamme innolla miten asia tulee kehittymään tulevaisuudessa!
 

Uudet casinot 2017 ja uudet kasinobonukset

Mikäli haluamme, me pelaajat voimme nähdä jokaisen uuden casinon mahdollisuutena saada uusi bonus. Tämä johtuu tietysti siitä, että kaikki uudet casinot 2017 tarjoavat uusia bonuksia. Jos sivusto on juuri rantautunut markkinoille, sen tarvitsee tietysti vetää puoleensa mahdollisimman monia pelaajia, ja paras keino tätä varten on tarjota todella muhkea casino bonus! Siksi suosittelemmekin aina käymään läpi listamme, josta löydät parhaat uudet casinot, ja katsomaan mikäli sieltä löytyisi jokin mielenkiintoinen sivusto, johon voisit rekisteröityä. Tämän jälkeen odotamme tietysti uudelta pelisivustolta jonkinlaista bonusohjelmaa, jonka ansiosta jäämme casinoon ja pelaamme siellä vastaisuudessakin. Koska uusia casinoita ilmaantuu koko ajan lisää, voit olla varma siitä, että tämä sivustostamme löytyvä lista kasvaa kasvamistaan!
 

Uudet casinot 2017 Casinonetti.infossa

Uuden casinon valitseminen voi olla joskus todella vaikeaa, sillä meillä on runsauden pula. Me täällä Casinonetti.info sivustossa autamme lukijoitamme tässä valintaprosessissa. Meillä on monen vuoden kokemus alalta ja tiedämme hyvin, mitä meidän tulee uusilta netticasinoilta odottaa. Suosittelemmekin, että lisäät tämän sivuston selaimesi suosikkien joukkoon ja pidät tätä sivustoa silmällä säännöllisesti. Näin tiedät aina mistä löydät netin parhaat kasinot!
 

Categories
Tuoreimmat uutiset

LeoVegas Casinon supersyyskuu on vihdoin täällä!

LeoVegas Casinon supersyyskuu on vihdoin täällä!

Kyllä se niin vain on, että vuosi 2017 jää historiaan ainakin siitä, että kesä jäi käytännössä katsoen tulematta Suomen leveysasteille. Toisin sanottuna kesä skippasi meidän peräpohjolamme! Vaikka sitä kuinka odotettiin ja toivottiin pitkän ja pimeän talven läpi, kesävaatteet jäivät tänä vuonna käyttämättä ja nyt ne siis odottavat seuraavaa kesää, johon on vielä tovi aikaa… Kyllähän tämä masentavalta kuulostaa, mutta onneksi meillä on LeoVegas Casinon supersyyskuu!
leovegas casinon supersyyskuu
LeoVegas on suomalainen netticasino, joka on kuulu ensinnäkin siitä, että sen mobiilikasino on aivan omaa luokkaansa. Se ei suotta ole antanut itse itselleen titteliä ”mobiilicasinoiden kingi”. Kasino suunniteltiin heti alusta alkaen mobiilipelaajien näkökulmasta. Tämä takaa sen, että pelasitpa sitten älypuhelimella tai tabletilla, homma toimii täydellisesti käyttöjärjestelmästä riippumatta. Lisäksi mobiilikasinon pelivalikoima on kerrassaan valtava, mikä tekee siitä yhden parhaista paikoista pelata myös suomalaisille mobiilipelaajille.
Toinen asia, josta LeoVegas on tunnettu, ovat sen uskomattoman avokätiset bonustarjoukset. Silloin kun kaikki parhaat netticasinot tykittävät meitä erilaisilla kampanjoilla, kuten vaikkapa joulun aikaan, tämä kasino ärjyy runsaimmilla palkinnoilla ja poteilla ja peittoaa muut kasinot kilpailussa. Ja samoin nyt syksyllä he viihdyttävät ja piristävät meitä netin anteliaimmilla bonuksilla. LeoVegas Casinon supersyyskuu tarjoaa yhteensä sadan tonnin arvosta palkintoja!

LeoVegasin syyskuussa sattuu ja tapahtuu!

LeoVegasin supersyyskuu kampanja jakautuu neljään eri osaan: pääarvonnat, blackjackin bonuskortit, ilmaiskierrokset ja käteisturnaukset. Kaikissa näissä on yhteensä 100 000 euron huikea voittopotti, joka on siis jaossa jännittävän syyskuun aikana. Joihinkin tarjouksiin voi osallistua kuukauden jokaisena päivänä, kun taas osa tarjouksista on rajoitettu määrättyihin viikonpäiviin. Ilmaiskierroksia on esimerkiksi tarjolla vain tiistaisin ja keskiviikkoisin ja käteisturnauksia käydään vain viikonloppuisin. Pääarvonnat tapahtuvat puolestaan vasta kampanjan lopussa syyskuun lähestyessä finaalia. Onneksi meillä on tämä loistava netticasino, joka tekee syksystämme unohtumattoman!
 

Rahat takaisin blackjackin bonuskorteilla

Jos tykkäät pelata netticasinoiden blackjakcia, syyskuussa se kannattaa tehdä LeoVegasin pöydissä. Joka päivä sinulla on nimittäin mahdollisuus voittaa panoksesi takaisin. Sinun tarvitsee vain suunnata mihin tahansa seuraavista Chambre Séparée blackjack -pöydistä: Celebrity Blackjack Party, Dansk Celebrity ja LeoVegas 1-3 Blackjack. Niihin on piilotettu erityisiä bonuskortteja, joita kutsutaan nimellä ”Rahat Takas”. Jokaisesta korttilaatikosta löytyy yksi bonuskortti joka päivä. Kortteja voi löytää pöydistä 24. syyskuuta asti ja sellaisen osuessa kohdalle sinulle maksetaan asettamasi panos takaisin aina 25 euroon asti. Vaikka voittaisitkin, saat silti panoksesi takaisin, jos onnistut nappaamaan kortin. Ja tämän lisäksi tulee vielä yksi lippu kampanjan pääarvontaan. Bonusraha on kierrätettävä live kasinon peleissä yhden kerran.
 

 LeoVegas ilmaiskierroksia syyspeleihin

Toki LeoVegas Casinon  supersyyskuu lupaa myös ilmaiskierroksia. Sitä varten Leo on valinnut erityiset syyspelit, joita pelaamalla ilmaiskierroksia ansaitaan. Varsinaiset ilmaiskierrokset ovat puolestaan jaossa aina viikon peliin, joka siis vaihtelee. Mikäli haluat päästä näihin herkkuihin käsiksi, sinun tulee pelata syyspelejä (Bonanza, Warlords, Poltava, Viking Runecraft, Wolf Gold, Meet the Meerkats, Goldwyns Fairies, Silver Lion, Scruffy Duck, Troll Hunter, Thunderstruck II, Book of Dead) vähintään 50 euron edestä sekä tiistaisin että keskiviikkoisin – sinun tulee pelata samalla viikolla molempina päivinä. Näin saat torstaina 50 ilmaiskierrosta viikon slottiin. Ja samalla tulee myös kaksi lippua pääarvontaan!
 

Viikonlopun käteisturnaukset

Jos viikolla nautitaan ilmaiskierroksista, niin viikonloput on varattu turnauksille, joista voi voittaa kasapäin käteistä. Näitä LeoVegas Casinon supersyyskuu käteisturnauksia käydään aina perjantaista sunnuntaihin ja turnauksen potti vaihtelee 5 000 euron ja 10 000 euron välillä viikosta riippuen. Rahaa on jaossa aina 20 parhaalle pelaajalle. 5 000 euron turnauksessa voittaja nappaa itselleen 1 500 euroa, mikä ei ole missään nimessä paha, mutta 10 000 euron turnauksesta voittaja pääsee juhlimaan kokonaisella 4 000 eurolla!
Seuraava turnaus käydään perjantaista 8. syyskuuta alkaen. Se on 5 000 euron turnaus ja turnauksen peli on jo paljastettu: Golden Fish Tank. Tätä slottia tulee siis spinnailla vähintään 1 € minimipanoksella, jotta pääsee mukaan turnaukseen. Tavoitteena on saada mahdollisimman suuri kolikkovoitto ja omaa sijoitusta voi seurata kampanjan tulostaulukosta. Sitä seuraa 10 000 euron turnaus 15. syyskuuta alkaen, mutta sen slotista meillä ei vielä ole tietoa.
Ja jos kierrätät turnauksen slotissa vähintään 50 euroa sekä lauantaina että sunnuntaina, sinulle annetaan myös kaksi lippua pääarvontaan.
 

Huikea 50 000 € LeoVegas Casinon  supersyyskuu pääarvonta

Edellä jo mainitsimmekin tavat, miten saat kerättyä lippusi kampanjan jännittävään pääarvontaan, jossa on jaossa uskomattomat 50 000 euroa! Kannattaa muistaa, että mitä enemmän sinulla on arpoja sitä paremmat mahdollisuudet tietysti voittaa osuus palkintopotista. Pääarvonnat käydään kolmessa erässä eli kolmen päivän aikana: 22., 23. ja 24. syyskuuta. Arvonnat suoritetaan kyseisinä päivinä klo 19.000 LeoVegasin Celebrity Blackjack Party -pöydässä. Jokaisena päivänä arvotaan yhteensä kuusi voittajaa ja parhaimmillaan yksi ihminen voi voittaa arvonnoista jopa 10 000 euroa! Ja käteispalkinnot eivät luonnollisestikaan sisällä minkäänlaisia kierrätysvaatimuksia, vaan rahat ovat omiasi välittömästi.
Casinonetti.info suosittelee LeoVegas Casinoa kaikille lukijoille ja varsinkin nyt kannattaa käydä siellä lunastamassa kuukauden casino bonukset!

Categories
Tuoreimmat uutiset

SuperLenny bonus uusille pelaajille on uudistunut

[ap_casino_banner id=”193″]

SuperLenny bonus uusille pelaajille on uudistunut

superlenny bonusVaikka et tuntisikaan SuperLenny Casinoa, olet varmasti nähnyt kuvia tyylikkäästä juhlapukuun pukeutuneesta peurasta, joka on tämän suomalaisen netticasinon keulahahmo. Hänen nimensä on Lenny ja hänellä on erinomainen casino bonus sinua varten. Niin uudet kuin vanhat pelaajat pääsevät nauttimaan SuperLenny bonuksista, mutta nyt käsittelemme etenkin uusien pelaajien tervetuliaisbonusta, johon SuperLenny teki pienen muutoksen viime viikolla.
Jos metsästät bonuksia ilman talletuksia, niitä et ainakaan tällä hetkellä tule valitettavasti tästä netticasinosta löytämään. Useimmissa tapauksissa bonus ilman talletusta tarkoittaa ilmaiskierroksia, joita tarjotaan varsinkin uusille pelaajille tilin avaamisen yhteydessä. Niiden tapauksessa pelaaja ei joudu tallettamaan senttiäkään ja saa silti casino bonuksen. SuperLenny bonus vaatii kuitenkin kaikilta uusilta pelaajilta ensimmäisen talletuksen. Seuraavaksi kerromme siitä lisää.
 

Millainen on uusi SuperLenny bonus uusille pelaajille?

SuperLenny kuten useimmat muutkin Suomen parhaat netticasinot tarjoavat kaikille uusille pelaajille, jotka avaavat tilin casinoon, tervetuliaispaketin. Tämän tarkoituksena on toivottaa uusi asiakas tervetulleeksi netticasinoon ja antaa hänelle hieman apua alkuun pääsemisessä. Toisin sanottuna pelaajille tarjotaan lisärahaa pelaamiseen, mikä tietysti tarkoittaa pelaajalle lisäaikaa casinon pelien parissa. Tällainen SuperLenny bonus sisältää sekä bonusrahaa että ilmaiskierroksia.
SuperLenny Casino tarjoaa kasinobonuksen kahdesta ensimmäisestä talletuksesta. Heti kun olet avannut tilin casinoon ja käyt tekemässä sinne ensimmäisen talletuksesi, sinulta kysytään talletetun summan alapuolella, haluatko vastaanottaa tervetuliaisbonuksen. Ruksaamalla tämän kohdan olet automaattisesti mukana kampanjassa. Bonukset jakautuvat seuraavasti:
Ensimmäisen talletuksen yhteydessä talletuksesi tuplataan. Toisin sanottuna saat 100 % bonuksen, jonka arvo voi olla korkeimmillaan 100 euroa. Lisäksi saat 50 ilmaiskierrosta, mutta niistä kerromme lisää alla. Jos siis tallettaisit minimisumman 20 euroa, saisit lisäksi 20 euroa bonusrahaa ja tällöin tilisi saldossa näkyisi yhteensä 40 euroa pelaamista varten.
Jos rohkaistut tekemään myös toisen talletuksen, silloin sinut palkitaan 50 % bonuksella, joka voi olla parhaimmillaan 200 euroa. Tämä on prosentiltaan hieman pienempi bonus, mutta toisaalta sen katto on korkeampi. Samoin saat jälleen 50 ilmaiskierrosta kaupan päälle. Jos tässä tapauksessa haluaisit saada maksimibonuksen, sinun tulisi tallettaa 400 euroa ja saisit 200 euroa bonusrahaa. Tällöin saldoosi ilmestyisi yhteensä 600 euroa pelaamista varten.
Minimitalletus molempia bonuksia varten on 20 euroa. Sinun tulee siis tallettaa vähintään 20 euron suuruinen summa, jotta pääsisit osalliseksi bonuskampanjasta. Samoin kannattaa huomioida, että SuperLenny bonus sisältää myös kierrätysvaatimuksen. Tämä on aivan normaalia, sillä järjestäen kaikkien netticasinoiden bonustarjoukset toimivat kierrätysvaatimusten pohjalta. Ilman niitä netticasinot eivät yksinkertaisesti tekisi muuta kuin tappiota. Kyseisen SuperLenny bonuksen kierrätysvaatimus on 50x. Tämä koskee vain bonussaldoa eli bonussummaa. Kierrätysvaatimus tarkoittaa sitä, että ennen kuin voit kotiuttaa bonusrahoja tai niillä ansaittuja voittoja, sinun tulee ensin pelata eli kierrättää bonussumma casinon peleissä 50 kertaa. Jos esimerkiksi ensimmäisen esimerkin tapaan olisit lunastanut itsellesi 20 euron bonuksen, tulisi se kierrättää 50 kertaa ja tällöin kierrätettäväksi summaksi saataisiin 1 000 euroa. Vaikka se saattaakin kuulostaa suurelta summalta, kannattaa huomioida, että sitä ei todellakaan tarvitse tallettaa ja että sitä mukaan kun pelaat voitat aina välillä jotain ja ainakin osan pääset kierrättämään myös voitoillasi.
Uusien pelaajien SuperLenny bonus huipentuu siihen, että tervetuliaisbonusten jälkeen panostat slottipeleissä vielä 350 euroa lisää, ansaitset itsellesi 50 BUXia. Ja seuraavaksi puhummekin hieman lisää ilmaiskierroksista ja BUXeista.

SuperLenny bonus ja sen ilmaiskierrokset

Kuten jo yllä tuli ilmi, Lennyn tervetuliaisbonus sisältää bonusrahan lisäksi myös ilmaiskierroksia. Niitä on tiedossa sekä ensimmäisestä että toisestakin talletuksesta, jonka suuruus on vähintään 20 euroa. Molemmat kaksi talletusta antavat sinulle 50 ilmaiskierrosta ja vielä senkin jälkeen sinulla on mahdollisuus ansaita itsellesi 50 BUXia eli ilmaiskierrosta, jos tervetuliaisbonusten jälkeen panosta vielä 350 euroa. Nämä ilmaiskierrokset sinulla on mahdollisuus käyttää casinon valitsemissa sloteissa, jotka ovat seuraavat: Starburst, Fairytale Legends: Hansel & Gretel, Wild Wild West: The Great Train Heist, Aloha: Cluster Pays ja Pyramid: Quest for Immortality. Tämä tekee näistä ilmaiskierroksista tavallista parempia, sillä useimmissa casinoissa tervetuliaisbonuksen ilmaiskierrokset on sidottu johonkin yhteen kolikkopeliin, jonka pelaaminen voi käydä pitemmän päälle tylsäksi. Lenny siis tarjoaa meille vähän vaihtelua. Aiemmin nämä ilmaiskierrokset tarjottiin kierrätysvapaina, mutta nyt ilmaiskierrokset sisältävät 35-kertaisen kierrätysvaatimuksen. Kierrätysvaatimus koskee ilmaiskierroksilla ansaittuja voittoja.

Mitä ovat SuperLenny Casinon BUXit?

BUX on SuperLennyn oma valuutta, joka kuuluu osana casinon uskollisuusohjelmaan. BUXeja varten sinun ei varsinaisesti tarvitse tehdä mitään, sillä ne kertyvät automaattisesti sitä mukaan kun pelaat casinossa. Uudet pelaajat siis tosin saavat 50 BUXia ilmaiseksi, mikä on tietysti anteliasta Lennyltä, sillä se auttaa meitä paremmin pääsemään alkuun uudessa pelisivustossa.
 

SuperLenny bonus ilman talletusta

Jos katsomme asiaa tältä kantilta, BUXit ovat sama kuin SuperLenny bonus ilman talletusta. Ansaitsemme BUXeja sitä mukaan kun pelaamme casinossa ja voimme sitten vaihtaa niitä bonuksiksi ja ilmaiskierroksi. Emme siis joudu tekemään uutta talletusta, mutta silti meillä on mahdollisuus ansaita casino bonuksia. Sinun ei pelaajana tarvitse tehdä muuta kuin pitää silmällä BUXiesi määrää ja sitä miten monta BUXia tarvitset mitäkin bonusta varten. Sinulla tulee olla vähintään 10 BUXia voidaksesi vaihtaa niitä ja tyypillisin tapa on vaihtaa BUXit ilmaiskierroksiksi. Hyvää tässä on se, että voit lähes vapaasti valita, missä slotissa haluat ilmaiskierrokset pelata ja että tällaiset ilmaiskierrokset tulee kierrättää vain kerran.

Muut tarjolla olevat SuperLenny bonukset

Bonustarjoukset eivät suinkaan lopu SuperLenny Casinossa senkään jälkeen kun tervetuliaisbonus on jo käytetty, sillä Lennyllä on aina jännittäviä kampanjoita takataskussaan. Kuten esimerkiksi tällä hetkellä siellä voi voittaa matkapalkintoja, käteispalkintoja, ilmaiskierroksia ja muuta mukavaa. Ja tietysti jokainen aktiivinen pelaaja ansaitsee jatkuvasti uusia BUXeja. Me täällä Casinonetti.info sivustossa arvostamme myös suuresti Lennyn cashback-tarjousta live casinon pelaajille. Jos nimittäin viikonlopun aikana häviät Lennyn live casinossa, sinulla on mahdollisuus saada 10 % tappioistasi takaisin. Myös tämä bonus tulee ilman talletusta ja palautus maksetaan pelaajien tileille joka maanantai klo 18:00. SuperLenny bonukset ja tarjoukset vaihtelevat säännöllisesti, joten kannattaa pitää silmällä casinon Erikoistarjoukset-sivua.
 
 

Categories
Tuoreimmat uutiset

Netticasinot isoin tervetuliaisbonuksin

Netticasinot isoin tervetuliaisbonuksin

netticasinot isoin tervetuliaisbonuksinNetticasinot isoin tervetuliaisbonuksin eivät ole kovinkaan harvinaista nähtävää netissä. Kilpailu alalla on todella kovaa ja kasinot taistelevat asiakkaista nimenomaan bonuksilla. Itse asiassa on tullut jo lähes itsestäänselvyydeksi, että pelisivustot tarjoavat uusille pelaajille tervetuliaislahjoja joko bonusrahan, ilmaiskierrosten tai molempien muodossa. Tervetuliaisbonus on myös ensimmäinen asia, jonka näemme, kun avaamme uuden casinosivuston tai rekisteröitymiskaavakkeen. Se on toisin sanottuna netticasinon kasvot.
Tärkeää on tietysti myös, että casino tarjoaa jotakin sellaista, mitä itse olet oikeasti kiinnostunut. Jotkut netticasino isoin tervetuliaisbonuksin ovat keskittyneet ilmaiskierroksiin kun taas toiset valtaviin rahabonuksiin. Mutta siitä huolimatta jos käymme koluamaan läpi netin tarjontaa, huomaamme pian, että siellä ei ole itse asiassa niin monia netticasinoita, jotka tarjoaisivat todella isoja bonuksia. Tämä voi johtua siitä, että pelaajat saattavat olla hieman varuillaan, jos sivusto tarjoaa todella suuren bonuspaketin. Se voi tuntua liian hyvältä ollakseen totta ja tämä saattaa pelottaa jotkut pelaajat pois sivustosta. Vaikka tietenkään siinä ei ole mitään järkeä! Jos siis etsit netticasinoita, joilla olisi todella houkuttelevia bonuksia, nty olet tullut oikeaan paikkaan.
 

Netticasinot isoin tervetuliaisbonuksin houkuttelevat pelaajia

Isot bonukset kiinnostavat pelaajia aivan varmasti, se on jo sanomattakin selvää. Mutta miten suuria nämä tervetuliaispaketit oikeasti ovat? Jos tätä miettii casinon näkökulmasta, bonustarjoukset ovat lyhyellä aikavälillä selvästi tappiollista toimintaa heille. Netticasinot ja niissä pelaaminen ovat tietysti todella suosittu juttu juuri nyt ja nimenomaan tämä tekee kilpailusta kovaa. Uusia pelisivustoja ilmestyy markkinoille jatkuvasti ja pelaajista joudutaan suorastaan taistelemaan. Voi siis sanoa, että tällä hetkellä käynnissä ovat pelaajan markkinat. Niinpä jotkut rohkeimmat kasinot ottavat todella kovat aseet esiin ja pistävät tulille oikeasti valtavia tervetuliaispaketteja pelaajien houkuttelemista varten.
Kaikki tällaiset netticasinot isoin tervetuliaisbonuksin toivovat tietysti, että sinä pelaajana jäät casinoon vielä senkin jälkeen kun tervetuliaispaketti on käytetty. Tätä avitetaan tietysti erilaisin keinoin kuten järjestämällä viikoittaisia kampanjoita ja lähettämällä uusia tarjouksia sähköpostitse.
Sellainen asia, johon pelaajan tulee kiinnittää huomiota löytäessään casinon, joka tarjoaa todella ison tervetuliaisbonuksen, ovat bonuksen käyttöehdot ja kierrätysvaatimukset. Jotkut kasinot saattavat nimittäin usein asettaa bonukselle korkean kierrätysvaatimuksen, joita pelaajan on lähes mahdoton täyttää. Ja tällöin hän ei lopulta tietenkään pääse oikeasti hyötymään bonuksesta vaikka voittaisikin. Me täällä Casinonetti.info sivustossa emme koskaan suosittele casinoita, joiden kierrätysvaatimukset ovat epäreiluja, joten siitä sinun ei tarvitset huolehtia. Voit valita minkä tahansa listaamistamme parhaista netticasinoista ja tiedät olevasi kierrätysvaatimusten osalta turvassa.

Casino-X tarjoaa valtavan tervetuliaisbonuksen pelaajille jotka hakevat jättibonuksia ja paljon ilmaiskierroksia

Koska netti on nykyään netticasinoista pullollaan, välillä on todella vaikea sanoa, mitkä niistä tarjoavat oikeasti kaikkein parhaat ja muhkeimmat tervetuliaispaketit. Me täällä Casinonetti.infossa uskomme, että Casino-X voisi olla juuri nyt yksi tervetuliaisbonuksen osalta kannattavimmista yrityksistä. Osittain siksi, että heidän tarjoamansa tervetuliaisbonuksen yhteissumma on kerrassaan valtava, ja osittain siksi, että kun muistetaan katsoa myös kierrätysvaatimuksen lukemia, heidän kierrätysvaatimuksensa on vain bonus + panos x 25.
Heidän tarjoamansa tervetuliaispaketin kasinobonus on yhteensä 2 000 €. Lisäksi saat tämän päälle vielä 200 ilmaiskierrosta. Tämä tarjoaa siis loistavat puitteet kokeilla uutta casinoa! Tämä tervetuliaisbonus jakautuu viiden ensimmäisen talletuksen kesken. Ja itse asia myös ensimmäisessä talletuksessa on kolme erilaista vaihtoehtoa: Voit saada joko 200 % bonuksen aina 50 € asti, 150 % bonuksen aina 300 € asti tai sitten voit lunastaa koko bonuksen kerralla eli napata 100 % bonuksen aina 2 000 € asti! Maksimibonus vaatii tietysti myös suuren talletuksen, joten sitä kannattaa miettiä. Tämän jälkeen toisen talletuksen yhteydessä luvassa on 100 % bonus, joka voi olla jopa 300 €. Kolmannella talletuksella tulee 50 % bonus jopa 400 €. Neljännen kerran tallettaessasi saat 50 % bonuksen jopa 500 € ja lopulta vielä viidennenkin talletuksen yhteydessä tulee 25 % bonus aina 750 € asti. Tämä on siis erinomainen tilaisuus pelaajille, jotka rakastavat valtavia bonuksia. Lisäksi kaiken päälle saat vielä 200 ilmaiskierrosta, jos tämän jälkeen teet tilillesi 20 euron talletuksen.
 

21Casinon RAJATON casino bonus

Toinen suomalainen netticasino, jossa on suuri tervetuliaisbonus, on 21Casino. Se on itse asiassa niin suuri, että se on suorastaan rajaton. Tämä kasino ei ole todellakaan asettanut bonukselleen mitään takarajaa, joten se voi olla mielenkiintoinen vaihtoehto varsinkin niille pelaajille, jotka ovat heti aluksi valmiita tallettamaan paljon. 21Casinon tervetuliaisbonus on 121 % rajaton talletusbonus. Se siis voi ylittää myös edellä mainitun Casino-X:n jättibonuksen. Lisäksi tässä casinossa kaikki uudet pelaajat saavat heti tilin avatessaan 21 ilmaiskierrosta, joilla he pääsevät kokeilemaan sivustoa ilmaiseksi, sillä mitään talletusvaatimuksia ei ole asetettu. Nämä ilmaiskierrokset annetaan Starburst kolikkopeliin.

Löydä netticasinot isoin tervetuliaisbonuksin Casinonetti.infosta

Meidän tavoitteenamme on löytää Suomen parhaat netticasinot ja pelisivustot. Haluamme löytää kaiken hyvä yhdestä ja samasta paikasta, oli se sitten iso casino bonus, ilmaiskierroksia tai molempia. Hyvältä kasinolta vaadimme erinomaista ja laajaa pelivalikoimaa, kunnon bonusta ja reiluja kierrätysvaatimuksia. Ja toki myös sillä on merkitystä miltä sivusto näyttää ja miten osaavaa ja tehokasta asiakaspalvelu on. Näiltä sivuilta löydät todella kattavan listan hyvistä ja suositeltavista casinoista.
Netticasinot isoin tervetuliaisbonuksin ovat nykyään aina vain yleisempiä. Me täällä Casinonetti.infossa olemme sitä mieltä, että se on todella hyvä trendi ja toivomme sen myös kestävän mahdollisimman pitkään. Casino-X on yksi sellainen suomalainen netticasino, joka tarjoaa todella valtavan tervetuliaispaketin. Voit ansaita sillä jopa 2 000 € bonusta etkä varmasti halua jättää tilaisuutta käyttämättä.
Onnea peliin!
 
 
 

Categories
Tuoreimmat uutiset

Rizk bonus ilman talletusta

[ap_casino_banner id=”1238″]

Rizk bonus ilman talletusta

Rizk bonus ilman talletustaRizk Casino ilmaantui netticasinoiden ihmeelliseen maailmaan vuonna 2015. Voimmekin sanoa että se oli jonkinasteinen lahja pelaajille, sillä he toivat mukanaan täysin uuden ja hauskan konseptin. Meidän mielestämme on kuitenkin aina hyvä tietää jotakin jokaisen netticasinon taustasta ennen kuin siihen heittäytyy tai sille heittää rukkaset. Tämän seuraavan artikkelin aiheena on Rizk bonus ilman talletusta, mutta käytämme myös tilaisuuden hyväksemme ylistääksemme tätä kasinoa, josta on tullut yksi ehdottomista suosikeistamme.

Rizk bonus ilman talletusta ei tule ilmaiseksi

Netistä ei löydy kovin montaa casinoa, joka antaisi sinulle bonuksen heti saman tien vaatimatta mitään vastikkeeksi, eikä Rizkään toimi näin. Casinot eivät ole hyväntekeväisyyslaitoksia – ne eivät yksinkertaisesti eläisi, jos ne koko ajan tekisivät lahjoituksia ja samalla tappiota. Varmasti jokainen pelaaja hyväksyy tämän tosiasian. Ja toisaalta jos koko ajan saisimme pelata ilmaiseksi, silloin voitettavaa ei todennäköisesti olisi paljoakaan ja samalla katoaisi koko homman pointti, vai mitä? Silloin olisi ihan sama pelata vaikka Tetristä ja saada haastetta siitä.

Näin voit ansaita bonuksen ilman talletusta

Bonukset ilman talletusta eivät ole sellaisia, jotka tulisi ottaa itsestäänselvyytenä. Niiden eteen pitää sen sijaan tehdä töitä. Sinun tulee osoittaa uskollisuutesi netticasinolle ja siitä kasino sinua palkitsee. Niin yksinkertaista se on. Jotkut casinot ovat ottaneet käyttöön tähän perustuvia palkkiojärjestelmiä, joita kutsutaan uskollisuusohjelmiksi tai jotakin sinnepäin. Toiset nettikasinot käyttävät muita tapoja pelaajien palkitsemiseen. Yksi uskomattoman suosituista tavoista palkita pelaajia on antaa heille käteispalautusta (eli cashback). Tällä tarkoitetaan sitä, että saamme säännöllisesti takaisin osan rahoista, jotka olemme pelanneet casinossa.
 

Näin Rizk bonus ilman talletusta on sinun

Rizk casinossa on myös oma tapansa palkita niitä pelaajia, jotka ovat osoittaneet uskollisuutta, ja siellä tätä varten on käytössä Power Bar. Sillä viitataan mittariin, joka täyttyy sitä mukaan kun pelaat casinon pelejä. Tämä mittari näkyy sivun yläreunassa aina kun olet kirjautuneena sisään pelitilillesi. Power Bar täytyy sitä mukaan kun pelaat ja se alkaa tietysti ensimmäisestä tasosta. Rizk Casinon järjestelmä sisältää eri tasoja ja joka kerta saavuttaessasi seuraavan tason sinut palkitaan Wheel of Rizk -onnenpyörän pyöräytyksellä.
Näin ollen Wheel of Rizk -pyörän pyöräytys on Rizk bonus ilman talletusta. Aina välillä Rizk myös tarjoaa tilaisuuksia, joissa sinulla on mahdollisuus täyttää Power Bar -mittaria tuplavauhdilla ja nousta nopeammin seuraavalle asteelle. Kun sitten nouset asteelta seuraavalle, sinut palkitaan onnenpyörän pyöräytyksellä. Wheel of Rizk on täynnä toinen toistaan makoisampia palkintoja ja bonuksia, eikä sinulta vaadita niitä varten siis minkäänlaista talletusta. Nämä bonukset ilman talletusta voivat olla käteispalkintoja, jättipotteja tai casinon omia Race-pisteitä. Näitä pisteitä saat aina noustessasi yhden tason ylöspäin ja saat 25 pistettä, joilla voit osallistua viikoittaiseen Rizk Race -kisaan. Kuten jo edellä mainitsimme, Rizk aktivoi ajoittain ominaisuuden, jonka ansiosta pelaajat etenevät mittarissaan tuplavauhdilla. Jos saattaa olla että vain sinulle tarjotaan tämä ominaisuus. Tällöin vain sinä etenet tuplavauhtia kun muut pelaajat pakertavat normaaliin tahtiin.
 

Millainen on tällä hetkellä tyypillisin Rizk bonus ilman talletusta?

Hyvä kysymys! Yleensä ne ovat ilmaiskierroksia ja ilmaiskierrosten määrä vaihtelee. Ne huomaa hyvin pelitilillä, sillä ne annetaan punaisten pelimerkkien muodossa. Jos näet tililläsi vihreitä pelimerkkejä, tarkoittaa se, että sinulle on annettu superspinnejä. Nämä ovat ilmaiskierroksia mutta korkeampiarvoisia sellaisia. Rizkin superspinnit ovat arvoltaan 1 €. Lisäksi Rizk bonus ilman talletusta voi olla megaspin. Myös nämä ovat luonteeltaan ilmaiskierroksia, mutta niiden arvo on vieläkin suurempi. Yksi megaspin on arvoltaan 3 €. Mietipä, ilmaiskierros, jossa panos on 3 €, se on rahaa!
Nyt siis tiedät jotakin lisää Rizk Casinosta ja sen bonuksista ilman talletusta. Jos haluat päästä kiinni näihin herkkupaloihin, sinun tarvitsee vain klikata tämän sivuston linkkejä, jotka vievät sinut suoraan Rizk Casinoon. Se on ehdottomasti vierailun arvoinen, silloinkin vaikka et tykkäisikään supersankareista. Me täällä Casinonetti.info sivustossa suosittelemme tätä nettikasinoa lämpimästi!