Categories
Peliarvostelut Uncategorized

Big Bad Wolf

Big Bad Wolf

big bad wolf slotTarina kolmesta pienestä possusta ja isosta pahasta sudesta (Big Bad Wolf) on tunnettu lastensatu sudesta, joka haluaisi pistää kolme possua poskeensa. Tämän kansansadun kirjoitti ensimmäisenä kuuluisa tarinoiden keräilijä James Halliwell-Phillipps ja se julkaistiin hänen kirjassaan vuonna 1886. Todella kuuluisaksi satu tuli vuonna 1933, kun Walt Disney teki siitä piirretyn lyhytelokuvan. Meille suomalaisille Disneyn version jälkeen olemme kutsuneet sutta Sepe Sudeksi.
Satu kertoo kolmesta pienestä possusta. Heistä vanhimman porsaan nimi on Veli Ponteva ja kaksi nuorempaa veljeä ovat Veli Viulu ja Veli Huilu. Porsasveljekset alkavat kukin rakentamaan itselleen taloa ja jokainen eri materiaalista. Kaksi nuorempaa porsasta eivät pelkää sutta ja niinpä he päätyvät sellaisiin materiaaleihin, joista on helppo ja nopea rakentaa. Veli Huilu kokoaa talonsa oljista ja Veli Viulu puolestaan risuista. Heidän päätavoitteenaan oli vain pitää hauskaa. Veli Ponteva taas päätti uhrata aikansa kunnollisen talon rakentamiseen ja hän alkoi rakentamaan taloa kivestä. Sitten kuvioihin saapuu iso paha susi. Ensin hän puhaltaa oljista rakennetun talon maan tasalle ja siellä asuva pikku-possu livahtaa turvaan keskimmäisen veljen taloon, joka on rakennettu risuista. Mutta susi hyvillä keuhkoillaan onnistuu puhaltamaan tämänkin talon alas. Tällä kertaa molemmat porsaat juoksevat turvaan Veli Pontevan taloon, joka on tehty kivestä. Vaikka susi miten yrittää, hän ei kuitenkaan onnistu puhaltamaan kivitaloa rikki. Hän yrittää myös kiivetä katolle ja päästä sisään savupiipun kautta. Veli Pontevalla on kuitenkin kuumaa vettä kiehumassa tulen päällä ja veden seassa tärpättiä. Kun susi pääsee piippua alas siihen asti, hän polttaa takamuksensa vedessä ja hyppää automaattisesti takaisin ylös. Sitten hän pakenee paikalta.
Big Bad Wolf kolikkopelin on kehittänyt skandinaaviyritys Quickspin. Tämä peliohjelmisto on onnistunut slotillaan puhaltamaan henkiin vanhan klassikkosadun. Seuraavaksi tarjoamme sinulle yksityiskohtaisen peliarvostelun, jonka kohteena on Big Bad Wolf slotti. Löydät täältä kaiken mitä sinun tulee tietää pelistä ennen kuin ryhdyt spinnaamaan. Ehkä onnistut humauttamaan slotista kunnon voitot!
 

Big Bad Wolf -pelin perustiedot

Big Bad Wolf peliautomaatti julkaistiin kesäkuussa 2013 ja sen siis kehitti peliohjelmisto Quickspin. Samaisena vuonna tämä slotti nimettiin vuoden kolikkopeliksi alan arvostetussa eGR Operator Awards -gaalassa. Suosio johtuu ensinnäkin siitä, että pelin grafiikat ovat todella näyttävät ja siinä on ainutlaatuinen design.
Taustalla näemme kesäisen maalaismaiseman peltoineen, omenapuineen, heinäharavoineen ja ampiaispesineen. Pelikenttä sijoittuu kahden puun väliin ja se näyttää talolta, jossa on olkikatto. Eli ollaan siis nuorimman possun talossa. Pelin väritys on lämmin ja iloinen ja slotissa on kesän tuntua. Tässä peliautomaatissa ei ole lainkaan musiikkia, mutta taustalla voit kuulla lintujen visertelyä. Aluksi on ihan hiljaista, mutta ääniefektit tulevat päälle heti kun painat spinnausnappulaa.
Big Bad Wolf -peliä pelataan viidellä rullalla ja kolmella rivillä. Siinä on 25 voittolinjaa. Kokonaispanosta pääsee muuttamaan pelikentän alla näkyvistä nuolista siinä kohtaa, missä lukee ”Kokonaispanos”. Pienin mahdollinen panos on 0,25 € ja korkein mahdollinen panos 100 €. Progressiivista jackpottia Big Bad Wolf slotti ei sisällä, eikä meillä valitettavasti ole tarkkaa tietoa siitä, mikä on peli korkein mahdollinen kolikkovoitto. Jos kuitenkin saat viisi wild-symbolia pelikentän yläpuolella näkyvään linjaan, voitat maksimivedolla 4 000 kolikkoa. Ja kuten yleensä, myös tähän slottiin pätee se sääntö, että mitä isompi panos sitä suurempi sato. Peli tarjoaa uudelleenpyöräytyksiä, ilmaiskierroksia ja muita jännittäviä toimintoja, joilla voi pitää hauskaa ja voittaa isoja palkintoja.
big bad wolf big win

Symbolit ja peliominaisuudet

Big Bad Wolf sisältää alempiarvoisia symboleja, jotka ovat tuttuja korttipakasta eli merkit kympistä ässään (10, J, Q, K ja A). Ne on naulattu erivärisiin lautaseiniin. Korkea-arvoisiin symboleihin kuuluvat kolme pientä porsasta sekä pinkki pehmopossu. Kaikki niistä katsovat ulos puureunaisesta ikkunasta. Pelin wild-symboli on mehiläispesä, jossa lukee ”wild”. Scatter-symbolina toimii iso paha susi, joka katsoo ulos ovesta. Näiden lisäksi Big Bad Wolf tarjoaa paljon muita jännittäviä symboleja, joiden avulla pääset korottamaan voittojasi. Seuraavaksi tarkastelemme niitä lähemmin.
Poispuhalletut (Swpooping Reels): Tämä tarkoittaa sitä, että voiton yhteydessä kaikki voittosymbolit poistetaan ja niiden tilalle annetaan uudet symbolit. Tämän voi nähdä jonkin asteisena lisäkierroksena.
Wild: Wild-symboli (mehiläispesä) voi esiintyä millä tahansa rullalla ja se voi korvata kaikki muut symbolit paitsi scatterin.
Siat villeiksi (Pigs Turn Wild): Kun saat voiton, aktivoituu Poispuhalletut-ominaisuus, jolloin voittosymbolit poistuvat ruudulta ja niiden tilalle annetaan uudet symbolit. Tämä jatkuu niin pitkään kunnes voittosymboleja ei enää esiinny. Joka toisella voitolla porsas muuttuu wild-symboliksi. Toisen peräkkäisen voiton jälkeen yksi porsas muuttuu wild-merkiksi, neljännellä voitolla toinenkin porsas muuttuu wildiksi ja kuudennella voitolla myös vanhin porsas muuttuu wild-symboiksi.
Scatter: Scatter-symboli voi esiintyä millä tahansa rullalla ja ilmaiskierrokset käynnistyvät, kun saat vähintään kolme tällaista symbolia (susi).
Ilmaiskierrokset: Jos saat kolme tai useamman scatterin, silloin ilmaiskierrokset aktivoituvat ja saat kymmenen ilmaiskierrosta. Sinulla on sitten mahdollisuus saada vielä lisäkierroksia.
Puhku talo nurin (Blowing Down the House): Jos kuu-symboli ilmestyy rullalle 5, ne alkavat kerääntyä pelikentän vasempaan reunaan. Jos saat niitä kolme kappaletta, aktivoituu Puhku talo nurin -ominaisuus. Tällöin susi puhaltaa olkitalon nurin ja possu juoksee veljensä taloon turvaan. Tästä saat kaksi lisäkierrosta. Tämä voi tapahtua kahdesti kunnes pienet possut juoksevat isoveljensä kivitaloon. Mutta tässä pelissä susi onnistuu pääsemään taloon sisälle ja saa kolme pientä porsasta kiinni.
Ilmaiskierroksilla Siat villeiksi -ominaisuus aktivoituu ja se voi johtaa todella isoihin voittoihin, jos saat rullille kaikki wildit. Lisäksi kun ilmaiskierroksia on mahdollista saada lisää myös ilmaiskierrosten aikana, jos sinulla on vähääkään onnea, voit päästä spinnaamaan monia lisäkierroksia ja samalla saat tietysti mahdollisuudet uskomattomiin voittoihin.
 

Big Bad Wolf älypuhelimella ja tabletilla

Jos tykkäät pelata mobiililaitteilla, ei hätää, sillä Big Bad Wolf kolikkopeli toimii loistavasti niin älypuhelimella kuin tabletillakin. Lähes kaikki Quickspinin julkaisemat pelit ovat käytettävissä kaikilla laitteilla, eikä sillä ole väliä, onko laitteesi Applen vai toimiiko se Androidilla. Jos haluat pelata mobiililaitteilla, suosittelemme sinua vilkaisemaan listamme, johon olemme koonneet kaikki netin parhaat mobiilikasinot.
 

Yhteenveto

Mikäli tykkäät sloteista, joissa on jokin seikkailu- tai satuteema, olemme varmoja siitä, että Big Bad Wolf ei tule tuottamaan sinulle pettymystä. Emme ihmettele sitä yhtään, että Quickspin palkittiin tästä pelistä, sillä se on sen verran taidokkaasti kehitetty slotti. Grafiikat näyttävät todella kivalta ja samoin peliominaisuudet ovat hyvät. Me täällä Casinonetti.info sivustossa suosittelemme sinua empimättä kokeilemaan tätä peliautomaattia. Voit katsoa kaikki suosittelemamme parhaat casinot – kuten vaikkapa AnnaCasino tai Guts Casino
 
 

Categories
Peliarvostelut Uncategorized

Red Riding Hood

Fairytale Legends: Red Riding Hood

red riding hood kolikkopeliRed Riding Hood slotti kertoo sadusta… Olipa kerran pieni tyttö, joka oli niin kiltti ja suloinen, että kukaan ei voinut olla pitämättä hänestä. Mutta henkilö, joka rakasti tyttöä eniten, oli hänen isoäitinsä. Aina kun tyttö meni käymään isoäitinsä luona, häntä odotti siellä lahja. Kerran tyttö sai mummolta punahuppuisen viitan, johon hän kiintyi niin kovasti, ettei hän halunnut käyttää mitään muta. Ja juuri sen vuoksi häntä alettiin kutsua Punahilkaksi.
NetEnt aloitti vuonna 2016 niin sanotun Fairytale Legends -pelisarjan, jonka kaikki slotit perustuvat tunnettuihin lastensatuihin. Red Riding Hood (suomeksi tietysti Punahilkka) oli sarjan ensimmäinen kolikkopeli. Slotti siis perustuu meidän jokaisen lapsuudessamme kuulemaan satuun Punahilkasta, joka kuuluu osana Euroopan kansantaruja. Se julkaistiin ensimmäisen kerran vuonna 1697 ja julkaisija oli muuan Charles Perrault. Me kenties kuitenkin tunnemme sadusta version, jonka kirjoittivat Grimmin veljekset.
Satu kertoo tästä punahuppuisesta tytöstä, joka on matkalla keskellä metsää pienessä talossa asuvan isoäitinsä luokse viemään tälle ruokaa. Mutta matkalla tyttö kohtaa suden. Susi on melko hurja kaveri, ja se onnistuu urkkimaan Punahilkalta, mihin tämä on menossa. Niin hän kiirehtii paikalle ennen tyttöä, syö tämän isoäidin ja pukeutuu isoäidiksi ennen kuin Punahilkka ehtii isoäitinsä talolle. Punahilkan astuttua sisään, hänestä tuntuu siltä, että isoäiti näyttää hieman oudolta. Tästä seikkailusta onkin olemassa monia erilaisia versioita. Yksi versioista menee niin, että susi syö myös punahilkan, mutta sitten paikalle sattuu metsästäjä. Tämä arvaa, että susi on syönyt mummon, joten hän leikkaakin suden vatsan auki ja sieltä ulos putkahtavat sekä Punahilkka että hänen isoäitinsä. Jossakin versiossa Punahilkka pääsee karkuun. Mutta sadun ensimmäiset versiot olivat kaikista armottomimpia ja niissä sekä Punahilkka että mummo kuolivat. Tarun opetus lienee, että ei pidä jutella vieraille ihmisille saati luottaa heihin.
Jos jatkat lukemista, annamme sinulle yksityiskohtaisen peliarvostelun Red Riding Hood kolikkopelistä. Löydät siitä kaiken mitä sinun tulee tietää ennen kuin ryhdyt spinnaamaan. Ehkä olet vielä niin onnekas että nappaat isot voitot mukaasi!
 

Kolikkopelin perustiedot

Red Riding Hood slotti julkaistiin lokakuussa 2016 ja sen toi markkinoille peliohjelmisto NetEnt. Tämä pelivalmistaja on ennenkin kehittänyt suosittuja peliautomaatteja satujen pohjalta, kuten vaikkapa Jack and the Beanstalk, joten siinä mielessä teema ei ollut mitenkään uusi heille. Voimme luvata, että tämä slotti on yhtä hyvin toteutettu kuin mikä tahansa muu NetEntin peli. Red Riding Hood saa siis inspiraationsa Punahilkka-sadusta, mutta siinä on havaittavissa piirteitä myös joistakin muista suosituista seikkailutarinoista. Pelissä on esimerkiksi keiju, joka auttaa sinua voittojen metsästämisessä. Taustalla näkyy metsä ja metsäpolku, jota pitkin Punahilkka kävelee. Aina kun voitat, tyttö hypähtää ilosta. Taustalta voit kuulla linnun laulua ja aina silloin tällöin pöllön huhuilevan. Musiikki on kuin suoraan elokuvista. Tätä peliä pelatessa tulee kevyt ja iloinen fiilis ja slotin animaatiot ovat kerrassaan loistavia.
Red Riding Hood slottia pelataan viidellä rullalla ja neljällä rivillä, ja siinä on yhteensä 20 voittolinjaa. Kolikon arvoa voi muuttaa ruudun oikeassa alakulmassa näkyvistä nuolista. Panostasoa voi muuttaa vasemmalla näkyvistä nuolista ja arvo voi vaihdella 0,10-10 välillä. Näillä eväillä pelin panos voi olla minimissään 0,20 € ja maksimissaan 200 €.
Progressiivista jackpottia Red Riding Hood kolikkopelissä ei ole, emmekä ole onnistuneet saamaan selville, mikä on tämän slotin korkein mahdollinen kolikkovoitto. Toisaalta jos saat voittoyhdistelmään viisi Fairytale Legends -symbolia, voitat 400 kolikkoa. Kuten aina, mitä suuremmalla panoksella pelaat, sitä isommin voitat.
Slotti on pullollaan yllätyksiä ja mielenkiintoisia peliominaisuuksia, joita tarkastelemme seuraavaksi.
 

Symbolit ja peliominaisuudet

Pelin bonus-symboli on sininen arkku, jossa on kultaiset koristelut. Seuraavaksi kastoaan millaisia voitto-ominaisuuksia Red Riding Hood slotti oikein tarjoaa.
Wild: Wild-symboli voi esiintyä pääpelissä rullilla 2, 3 ja 4 ja se korvaa kaikki muut symbolit paitsi bonus-symbolin.
Sticky Wild Re-Spin: Tämän uudelleenpyöräytyksen saat, kun pääpelissä saat rullille vähintään kaksi wild-symbolia. Wild-symbolit jumittuvat tällöin paikoilleen ilmaiskierroksen ajaksi. Jos tällä uudeleenpyöräytyksellä saat lisää wild-symboleja, silloin lisäkierrokset jatkuvat kunnes wildeja ei enää näy tai kunnes rullat täyttyvät kokonaan.
Fairy Magic Spin: Tämä ominaisuus voi esiintyä sattumanvaraisesti pääpelissä. Tällöin peliin ilmestyy pieni keiju heiluttelemaan taikasauvaansa ja hän antaa sinulle 5-9 symbolin rykelmän. Tämä kohottaa luonnollisesti voittomahdollisuuksiasi.
Fairy Surprise: Tämä ominaisuus voi aktivoitua satunnaisesti kun olet pelannut pääpelissä voitottoman kierroksen. Rullien pysähtyessä pieni keiju valitsee rullilta sattumanvaraisesti yhden symbolin ja muuttaa myös muita symboleja voiton aikaansaamiseksi.
Fairy Wild Spin: Tämä ominaisuus voi aktivoitua satunnaisesti pääpelissä ja silloin rullille 2, 3 ja 4 ilmestyy kolme tai nejä wild-symbolia. Kun rullat ovat pysähtyneet, saat vielä Sticky Wild Re-Spin -uudelleenpyöräytyksen.
Bonus: Bonus-symbolit voivat esiintyä vain rullilla 1, 3 ja 5. Pyöräyttäessäsi rullille kolme bonus-symbolia pääset yhteen kolmesta bonuspelistä. Peli määräytyy sen mukaan mitä aarrearkusta ilmaantuu klikatessasi yhtä kolmesta aarrearkusta ruudulla.
Coin Win: Tässä voitat ruudulla näkyvän kolikkovoiton. Kolikkovoitto on senhetkinen panos x 15.
Ilmaiskierrokset: Jos valitsemastasi aarrearkku sisältää ilmaiskierroksia, silloin tausta tummuu vieden sinut syvälle metsään ja saat kymmenen ilmaiskierrosta. Mutta pienen ekstran kera! Ilmaiskierrosten määrä nimittäin nousee, jos saat lisää aarrearkkuja. Jokaisesta aarrearkku-symbolista saat kaksi ilmaiskierrosta lisää. Jos sinulla on onnea pelissä, ilmaiskierrokset voivat kestää pitkään.
Beware the Wolf Bonus: Tämä vie sinut lautapelityyppiseen bonuspeliin, jossa voit kerätä mahdollisimman monta voittoa matkallasi isoäidin talolle. Sinun täytyy vain varoa, ettet joudu suden vatsaan. Punahilkan saat liikkumaan laudalla eteenpäin pyöräyttämällä puista hyrrää vasemmassa yläkulmassa.

 red riding hood bonus

Red Riding Hood puhelimella ja tabletilla

Sellaiset pelaajat, jotka ovat usein liikenteessä tai jotka muuten vain tykkäävät pelata kannettavilla laitteilla, voivat huoletta pelata myös tätä slottia millä tahansa laitteella, oli se sitten älypuhelin, tabletti tai tietokone. Tästä pelistä kuten muistakin uusimmista sloteista on nimittäin tehty NetEnt Touch –versio, joka toimii yhtä täydellisesti kuin työpöytäversiokin.
 

Yhteenveto

NetEnt on ottanut klassisen lastensadun, sekoittanut siihen vähän innovaatiota ja luonut aineksista fantastisen kolikkopelin. Tämä slotti on noussut yhdeksi netticasinoiden suosikkipeleistä, niin nuorempien kuin vanhempienkin pelaajien keskuudessa. Red Riding Hood on uskomattoman viihdyttävä peliautomaatti, jota me täällä Casinonetti.info sivustossa voimme ainoastaan suositella kokeilemaan. Varsinkin jos tykkäät saduista, tässä on peli sinua varten!
 
Kannattaa kokeilla tätä peliä missä tahansa suosittelemistamme netticasinoista. Yksi suosikeistamme on 21casino.
 

Categories
Peliarvostelut Uncategorized

Seasons

Seasons – Neljä peliä yhdessä!

seasons kolikkopeliSeasons on nyt täällä! Mikä vuodenaika on sinun suosikkisi? Me suomalaiset olemme siltä osin onnekkaita, että pääsemme joka vuosi nauttimaan neljästä täysin ainutlaatuisesta vuodenajasta. Talvi voisi tietysti olla vähän lyhyempi, mutta toisaalta kesästä me nautimme sitten senkin edestä! Vai tykkäätkö kenties tasapuolisesti kaikista neljästä vuodenajasta? Jos tämä on homman laita, siinä tapauksessa tässä tulee sinulle täydellinen kolikkopeli. Season slotti julkaistiin maaliskuussa 2016 ja sen on kehittänyt Yggdrasil. Tämä skandinaaviyritys on ennenkin luonut slotteja, joiden teemat ovat meille pohjoisen asukkaille harvinaisen tuttuja – kuten tälläkin kertaa neljä erilaista vuodenaikaa. Tämä slotti sisältää neljä eri pelitasoa, joista jokaisessa on omat ainutlaatuiset ominaisuutensa. Tässä pelissä voit kerrankin elää kaikki neljä vuoden aikaa yhdessä ja samassa peliautomaatissa.

Kolikkopelin perustiedot

Olemme tottuneet siihen, että Yggdrasil lanseeraa yleensä väritykseltään melko tummia ja synkkiä pelejä (kuten vaikkapa Legend of the White Snake Lady), mutta tällä kertaa on käynyt toisin – tässä slotissa ei väripalettia ole säästelty! Pelissä on neljä eri tasoa: talvi, kevät, kesä ja syksy. Jokaisella niistä on oma wild-symbolinsa ja omat ainutlaatuiset peliominaisuutensa, ja tästä johtuen jokaisessa niissä on myös erilaiset ilmaiskierrokset. Vuodenaika vaihtuu satunnaisesta aina sen jälkeen kun olet pelannut 10 pelikierrosta yhtä niistä. Näin ollen pelaaminen pysyy kaiken aikaa yllätyksellisenä etkä pääse kyllästymään. Näin ollen pääset myös tutustumaan ja totuttelemaan niistä kaikkiin ja opit miten kunkin tason peliominaisuudet toimivat. Slotin grafiikat ovat yksinkertaisesti upeat ja todella yksityiskohtaisesti toteutettu. Vuodenajan vaihtuessa myös pelikentän raamit, taustakuva, musiikki ja ääniefektit muuttuvat ja luoden vieläkin todellisemman kuvan senhetkisestä vuodenajasta. Talven kohdalla esimerkiksi kuulemme lumimyrskyn ja oksien narahtelun puissa. Kevääseen kuuluu tietysti lintujen bongailua ja kesällä kukat lentelevät tuulen mukana ja linnut laulavat taustalla. Ja lopulta syksy tiputtaa lehdet puusta tuulen mukana. Löydät pelistä aina jonkin uuden pienen yksityiskohdan, jota et ole ennen nähnyt.
Seasons peliautomaattia pelataan viidellä rullalla ja kolmella rivillä, ja siinä on yhteensä 20 pysyvää voittolinjaa. Vasemmassa alakulmassa pääset valitsemaan kolikon arvon väliltä 0,10-50. Tämä tarkoittaa sitä, että pelin minimipanos on 0,20 € ja maksimipanos 100 €. Progressiivista jackpottia ei tässä kolikkopelissä ole, mutta sinulla on silti mahdollisuus voittaa siitä 30 000 kolikkoa. Mitä isommalla panoksella pelaat sitä isommat voitot voit mahdollisesti kerätä. Eli jos käytät maksimipanosta, voit hyvällä onnella noukkia tästä pelistä kotiin ihan sievoisen summan rahaa.
 

Symbolit ja peliominaisuudet

Yggdrasil on tätä peliä kehittäessään miettinyt tarkkaan jokaisen pienimmänkin yksityiskohdan symbolien osalta. Eikä tämä slotti itse asiassa muistuta mitään muuta aiempaa peliautomaattia.
Yleensä kun kolikkopelit käyttävät korttipakasta tuttuja kirjaimia alempiarvoisina symboleina, tässä pelissä on käytetty kauniita erivärisiä puunlehtiä. Nämä lehdet ovat padan, hertan, ristin ja ruudun muotoisia. Padat ovat niistä arvokkaimpia, kun taas ruutu ja risti arvoltaan matalimpia. Lisäksi pelissä on viisi muuta arvokkaampaa symbolia, jotka nekin tulevat suoraan luonnosta. Arvoltaan korkeimmasta matalimpaan ne ovat seuraavat: mansikat, mustikat, tammenterhot, kävyt ja kärpässienet. Joka kerta voittaessasi symbolit muuttuvat kullanvärisiksi syksyn väreissä ja ne saavat kauniit reunustukset.
Seuraavaksi käsittelemme slotin neljää erilaista wild-symbolia ja niiden ominaisuuksia.
Talven wild, jänis – Jänis wild-symbolilla on kyky kloonata itsensä jonkun muun paikalle, jolloin saat rullille kaksi wild-symbolia. Parasta tässä on se, että jänis valitsee paikan niin, että saat suurimman mahdollisen voiton.
Kevään wild, pöllö – Pöllö wild-symboli antaa sinulle ilmaiskierroksen. Lisäkierroksen aikana pöllö siirtyy yhden paikan verran joko suoraan tai vinottain. Mutta jos pöllö päätyy pelikentän ulkopuolelle, siinä tapauksessa se lentää pois. Tässä ominaisuudessa mahtavaa on se, että niin kauan kuin rullilla näkyy pöllöjä, saat uudelleenpyöräytyksiä. Toiminto päättyy, kun kaikki pöllöt ovat lentäneet pois.
Kesän wild, hirvi – Hirvi wild-symboli potkaisee ympärillään olevat symbolit pois ja muodostaa ympärilleen ristin. Tämä tarkoittaa sitä, että hirvi-sybmolin yläpuolelle, alapuolelle, oikealle puolelle ja vasemmalle puolelle ilmestyvät wild-symbolit.
Syksyn wild, kettu – Kettu wild-symbolilla on sellainen ominaisuus, että se pystyy moninkertaistamaan kaikki voittosi yhdellä pelikierroksella. Mitä enemmän kettuja saat sitä paremmiksi nousevat kertoimet. Yksi wild-symboli kertoo voittosi x2-x5 kertaiseksi. Kahdella wild-symbolilla saat voittosi x3-x6 kertaisena. Kolmella wild-symbolilla saat voittokertoimeksi x4-x7, neljällä wildilla voittokerroin x5-x8 ja viidellä wildilla voittokertoimesi voi olla x7-x10.
Wild-symbolit voivat aina korvata kaikki muut symbolit paitsi scatterin.
Ilmaiskierrokset: Season slotissa on scatter-symboli, jossa lukee ”free spins”. Siinä on oransseja ruskalehtiä ja tämä symboli voi esiintyä millä tahansa rullalla. Tarvitset niitä vähintään kolme kappaletta saadaksesi seitsemän ilmaiskierrosta. Neljällä symbolilla saat 15 ilmaiskierrosta ja viidellä symbolilla 30 ilmaiskierrosta. Ei hassumpaa, vai mitä? Ilmaiskierrokset pelataan aina siinä vuodenajassa, mikä sinulla sillä hetkellä sattuu olemaan pelissä. Pelin ainutlaatuiset wild-symbolit esiintyvät tavallista useammin ilmaiskierroksilla.

 seasons symbolit

Seasons mobiilicasinossa

Peliautomaattien pelaaminen älypuhelimilla ja tableteilla on tullut entistä yleisemmäksi ja itse asiassa se on jo osa pelivalmistajien todellisuutta. Heidän tulee kehittää pelinsä nykyään myös mobiiliformaattiin ja tietysti niin on tehnyt myös Yggdrasil Seasons pelin osalta. Näin ollen tätä slottia voi pelata kaikilla mahdollisilla laitteilla missä vain ja milloin vain. Tarvitset pelaamiseen ainoastaan toimivan nettiyhteyden.

Yhteenveto

Jos haluat kokeilla jotakin uutta ja erilaista, siinä tapauksessa Casinonetti.info suosittelee sinua lämpimästi kokeilemaan Seasons kolikkopeliä. Voit pelata sitä missä tahansa tähän sivustoon listaamistamme suomalaisista netticasinoista, kuten esimerkiksi Dunder Casino. Netistä ei itse asiassa löydy kovinkaan montaa slottia, jotka voivat tarjota neljä eri pelitasoa ja jokainen vielä ainutlaatuisin peliominaisuuksin. Kokeile itse! Emme usko, että pääset kyllästymään, sillä tämä slotti on täynnä voittomahdollisuuksia!

Categories
Peliarvostelut Uncategorized

Taco Brothers

Taco Brothers

taco brothers slottiNyt kerromme sinulle tarinan kolmesta veljestä, joista kutsuttiin nimellä ”Taco Brothers”. Tämä Tarina vie meidät kauas Meksikoon ja elämme vuotta 1881. Pienessä ja idyllisen kauniissa Santa Marian kaupungissa elämä kulkee raiteillaan ja kaikki elävät hyvin. Tacoja riittää kaikille, kunnes eräänä päivänä pahis kapteeni Diaz ilmaantuu kaupunkiin ja varastaa viattomilta ihmisiltä kaikki rahat ja tacot. Siinä kohdassa kuvioihin ilmestyvät kolme urheaa veljestä, Taco Borthers eli Paso, Pepe ja Pico. He lähtevät pelastamaan Santa Mariaa kaikelta kurjuudelta salaisen tunnelin kautta ja hakevat kapteeni Diazin varastamat rahat takaisin kassaholvista. Missiossaan he saavat apua jopa kauniilta señoritalta, joka sattuu olemaan kapteeni Diazin tytär. Ja nyt myös sinulla on mahdollisuus liittyä mukaan ja auttaa kolmea rohkeaa veljestä tacojen ja vapauden nimessä!
Tämä slotti on pelattavissa kaikissa Suomen parhaissa netticasinoissa, mutta oma suosikkimme tätä peliä varten on iGame Casino. Sieltä löytyy myös pelistä tehty jouluversio Taco Brothers Saving Christmas.
 

Kolikkopelin perustiedot

Taco Brothers kolikkopelin kehitti ruotsalainen peliohjelmisto Elk Studios, ja peli lanseerattiin markkinoille syyskuussa 2015. Elk Studios on alalla suhteellisen uusi yritys, mutta se on jo onnistunut luomaan peleilleen tietyt standardit ja he ovat tämänkin jälkeen lanseeranneet lukuisia todella hyvälaatuisia slotteja. Taco Brothers oli itse asiassa heidän neljäs peliautomaattinsa eli slotti kuuluu tämä pelivalmistajan alkutuotantoon. Elk Studiosin pelit ovat tunnettuja siitä, että niissä on todella selkeä pelikenttä, josta on jätetty ulos kaikki turhat nappulat. Spinnauspainike häviää aina näkymättömiin siksi aikaa kun kiekot pyrivät, jolloin pelaaja pystyy keskittymään vain ja ainoastaan kiekoilla näkyviin symboleihin, eikä ruudulla voi siis näkyä mitään kaoottista. Sekä kiekkojen taustanäkymä että itse symbolit ovat todella hienosti piirretty ja ne muistuttavat jonkin verran Disneyn piirrettyjä. Slotin väritys on meksikolaisen värikäs, jolloin ei jää arvailun varaan, missä maassa liikutaan. Pelin taustamusiikki on melko rentouttavaa ja antaa fiiliksen auringon paahteesta erämaassa. Aina silloin tällöin kuuluu jonkun kanan kotkotusta tai muita luontoääniä. Mutta silloin kun pelissä alkaa tapahtua eli voittoja alkaa herumaan, musiikin tempo nopeutuu ja mukaan tulee trumpetti, kitarat ja jopa pyssyn pauketta, eli heräät varmasti!
Taco Brothers slottia pelataan viidellä kiekolla ja kolmella rivillä ja siinä on yhteensä jopa 243 erilaista tapaa voittaa! Kolikon arvoa pääset muuttamaan klikkaamalla kahta kolikkopinoa ruudun vasemmassa alakulmassa. Minimipanos on 0,10 € ja maksimipanos on 50 €. Taco Brothers slotissa ei ole progressiivista jättipottia, utta siitä voi kuitenkin parhaimmillaan voittaa huimat 150 000 kolikkoa. Jos panokset on maksimissaan ja sinulla on hiukan onnea pelissä, pystyt tyhjentämään kapteeni Diazin kassaholvin kokonaisuudessaan.
 

Symbolit ja peliominaisuudet

Tämän kolikkopelin alempiarvoisia symboleja ovat tyypillisten korttipakan merkkien sijaan akustinen kitara, kaktus, tequila-pullo sekä lapio ja lyhty. On nimittäin varmaa, että päästäksemme käsiksi kassakaappiin, luvassa on hieman kaivuuhommia. Korkea-arvoisempia symboleja ovat puolestaan kolme veljestä korkeimmasta matalimpaan: Paso (veljeksistä se fiksuin), Pepe (kitaraa soittava hurmuri) ja Pico (räjähde-ekpertti, jonka ansiosta he voivat räjäyttää tien auki kassaholviin).
Pelin wild-symbolina toimii kultainen kello, jossa näkyy teksti ”wild”, ja se voi korvata kaikki pelin muut symbolit paitsi scatterin ja Taco Brother -wildin.
Taco Brothers slotti pitää sisällään sekä todella viihdyttävän bonuspelin että hyödyllisen peliominaisuuden, joka auttaa sinua pääsemään bonuspeliin. Nyt kerromme niistä tarkemmin.
Wild Escape -bonuspeli: Tämän bonuspelin symboli on kassakaappi ja se voi esiintyä vain kiekoilla 1, 3 ja 5. Sinun tulee saada niitä kiekoille kolme yhtä aikaa ja kun niin tapahtuu, sitten alkaa haista, kyllä vain. Pääset ilmaiskierroksille ja peli jatkuu maan alla. Kerroinominaisuuden avulla sinun tulee louhia mahdollisimman paljon kapteeni Diazin pankkiholvista.
Bonuspelissä on aina ”juokseva wild-symboli” eli Running Wild ja se voi olla kuka tahansa kolmesta Taco Brothersin veljeksestä. Se aloittaa aina kiekolta 5 ja se yrittää liikkua pelikentällä vaakasuuntaan vasemmalta oikealle ja napata niin monta voittoa kuin mahdollista. Ilmaiskierroksilla on myös kapteeni Diaz, jota tulee varoa. Wildin täytyy siis yrittää liikkua niin, ettei kapteeni Diaz onnistuu nappaamaan veljestä ja ottamaan häntä vangiksi. Jos symboli osuus ilmaiskierroksilla samalle kiekolle yhdessä kapteeni Diazin kanssa, kyseinen veljes vangitaan ja kiekoille ilmestyy toinen veli jatkamaan matkaa kunnes rivi päättyy. Jos kaikki veljekset päätyvät selliin, bonuspeli päättyy. Apuna veljeksillä on tässä kuitenkin kapteeni Diazin tytär, kaunis Señorita. Hänen tarvitsee vain ilmestyä mihin tahansa kiekolle ja vangittu Taco-veljes pääsee vapaaksi.
Taco Brother Wild: Tässä symbolissa näkyy slotin logo eli pelin nimi kirjoitettuna. Näitä symboleja tarvitset vain kiekoille kaksi yhtä aikaa ja saat lisäkierroksen pääpelissä. Samalla saat siis yhden mahdollisuuden lisää päästä bonuspeliin. Toisin sanottuna saat yhden lisämahdollisuuden saada kiekoille kolme kassakaappi-symbolia.
Tässä peliautomaatissa on myös kolme erilaista pelistrategiaa, joista valita. Ne voivat vaikuttaa siihen, millaiset mahdollisuudet sinulla on voittaa. Pääset valitsemaan strategian samasta ikkunasta, jossa muutit kolikon arvoa.
Jumper: Panostaso nousee yhden asteen verran jokaisella voitolla, kunnes panos on maksimissaan alkuperäisveto 10-kertaisena. Tappion jälkeen tilanne nollataan.
Levels: Jos voitat viisi kertaa peräkkäin, panostaso nousee kahdella, mutta korkeintaan kunnes alkuperäisveto on 10-kertainen. Tämä nollataan, jos voitat.
Booster: Häviön jälkeen panostaso nousee yhden asteen kunnes se on 10 x alkuperäinen vetosi. Tämä nollataan, jos onnistut saamaan voiton.
 

Taco Brothers mobiilikasinossa

Elk Studios pitää huolta siitä, että heidän pelejään voi pelata myös mobiilikasinossa. Itse asiassa Taco Brothers slotti näyttää jopa paremmalta pienellä ruudulla. Peli on suunniteltu niin että se toimii täydellisesti kaikilla mobiililaitteilla eli älypuhelimilla ja tableteilla ja lisäksi se vielä näyttää erinomaiselta.
 

Yhteenveto

Tykkäätkö tacoista ja jännityksestä? Siinä tapauksessa me tällä Casinonetti.info sivustossa uskomme, että Taco Brothers slotti sopii sinulle kuin nakutettu. Jos pelin intro houkuttelee pelaamaan, sillä slotti pitää sisällään kiehtovan tarinan ja sen musiikki on melko huvittavaa – itse asiassa koko paketti on selvästi tehty pilke silmäkulmassa, kuten useimmat Elk Studiosin pelit on. Mutta ennen kaikkea meitä viehättää tässä peliautomaatissa sen loistava bonuspeli. Olet pelaajana tietysti taistelemassa pahuutta vastaan oikeudenmukaisuudesta ja Santa Marian kaupunkilaisten puolesta, mutta samalla yrität tietysti kääriä matkalta mahdollisimman suuret voitot. Vaikka slotissa ei jättipottia voi voittaa, silti 150 000 kolikkoa ei kuulosta lainkaan pahalta, vai mitä? Ja kun miettii, että tässä on 243 tapaa voittaa, sitä suuremmalla syyllä.
Jos tykkäät tästä slotista, uskomme sinun viihtyvän myös toisessa saman pelivalmistajan kolikkopelissä ja suosittelemme kokeilemaan slottia Wild Toro.

Categories
Peliarvostelut Uncategorized

Grim Muerto

Grim Muerto – Meksikolaista iloa elämään!

grim muerto slottiTässä kolikkopelissä liityt neljän kuolleen meksikolaisen muusikon kanssa juhlimaan perinteistä kuolleiden päivää, joka Meksikossa on iloinen ja railakas juhla! Kuolleiden päivä on siellä itse asiassa todella merkittävä juhla, jolloin perhe ja ystävät kokoontuvat yhteen muistelemaan pois menneitä jäseniään. Juhlinta tapahtuu 1.-2. marraskuuta ja sitä vietetään siis samaan aikaan kuin katolilaista kuolleiden muistojuhlaa, joka vastaa Suomen pyhäinpäivää. Tässä tulee nyt Grim Muerto!
Meksikolaisten juhlinta tapahtuu todella näyttävästi ja joka puolella näkyy pieniä tai isompiakin alttareita, joille on asetettu lahjoja vainajille. Niitä ovat esimerkiksi sokerista tehdyt pääkallot, joita kutsutaan nimellä ”calaveras”, ja joihin on ehkä kirjoitettu myös saajan nimi. Toinen kuolleiden päivän juhlinnassa tunnettu hahmo on La Calavera Catrina -veistos eli luurankonainen, joka edustaa yhteiskunnan yläluokkaa. Parhaiten juhlatunnelmaan pääsee varmasti vierailemalla Meksikossa marraskuun alussa, sillä näin voit nähdä ja kokea kaiken omin silmin.
Mutta puhutaanpa itse pelistä. Kukaan ei voi varmaankaan väittää, etteikö Play’n Go’n Grim Muerto muistuttaisi todella paljon Yggdrasilin Esqueleto Explosivo kolikkopeliä, joka on kehitetty saman teeman ympärille. Grim Muerto on kuitenkin uudempi ja se on otettu hyvin vastaan pelimaailmassa. Grafiikat, peliominaisuudet, äänimaailma ja kaikki muu paranee aina sitä mukaan mitä uudempi slotti on. Seuraavaksi luomme hieman tarkemman katsauksen Grim Muerto peliin ja katsomme mitä sillä on tarjottavanaan.

Kolikkopelin perustiedot

Grim Muerto on värikäs kolikkopeli, jossa on nopeatempoinen taustamusiikki. Synkästä aiheestaan ja kuolleista pääkalloista huolimatta peliä ei missään nimessä voi kutsua pelottavaksi – päinvastoin slotti on täynnä riemua ja räiskettä! Pelin grafiikat ovat kerrassaan upeat, sillä ne ovat todella yksityiskohtaiset ja erittäin taitavasti toteutettu. Slotin taustalla näkyy värikkäitä taideteoksia ja pelikenttä sisältää vaaleanruskeita tapettimaisia pääkallokuvioita, joiden päällä symbolit pyörivät. Musiikki on tarttuvaa ja siitä saa juuri sellaisen fiiliksen kuin olisi itse Meksikossa kaiken juhlinnan keskellä.
Tämä slotti ei ole sellainen läpimurto teemaltaan kuin Yggdrasilin versio, joka kehitettiin ensin. Mutta silti siinä on muutamia innovatiivisia peliominaisuuksia ja muita ekstroja, joiden avulla voittomahdollisuutesi kasvavat huomattavasti. Samoin nämä parantavat pelielämystä. Mitä tässä haluamme sanoa, on se että mielestämme Play’n Go on tämän pelin osalta osunut nappiin. Toisin sanottuna he ovat onnistuneet pistämään kaikki palaset oikeille paikoilleen.
Grim Muerto kolikkopeliä pelataan viidellä kiekolla ja kolmella rivillä, sekä lisäksi siinä on 20 muuttumatonta voittolinjaa. Kolikon arvoa voi muuttaa 0,01-1 välillä vasemmassa alakulmassa näkyvästä napista. Kolikoiden määrä per panoslinja voi vaihdella 1-5 välillä ja sen pääsee asettamaan kiekkojen alla näkyvistä nuolista. Näin ollen pienin mahdollinen panos voi olla 0,20 €, kun taas maksimipanos on 100 €. Grim Muerto pelissä ei ole progressiivista jackpottia, emmekä ole myöskään onnistuneet saamaan selville, mikä on slotin korkein mahdollinen kolikkovoitto. Tämä peli on pullollaan hauskoja yllätyksiä, joten et varmasti tule pettymään alkaessasi spinnaamaan siinä.
 

Symbolit ja peliominaisuudet

Peliautomaateille tyypilliseen tapaan tämän slotin symbolit sisältävät korttipakasta tutut merkit A, K, Q, J ja 10, jotka ovat pelin alempiarvoisia symboleja. Ne näkyvät eri väreissä hienosti koristeltuina ja kultaisin reunuksin. Hieman arvokkaampia symboleja ovat sen sijaan luurangot eli Mariachi-bändin neljä jäsentä. Mariachi edustaa meksikolaista musiikkityyliä, jonka juuret ulottuvat 1800-luvun Meksikoon. Grim Muerto pelin Mariachi-bändin luurangot on puettu erivärisiin koristeellisiin ja näyttäviin asuihin sombreroineen. Symboleissa näkyvät värit ja instrumentit menevät arvoltaan korkeimmasta matalimpaan seuraavasti: Oranssi kitaran soittaja, violetti trumpetin soittaja, vihreä viulun soittaja ja and pinkki haitarin soittaja.
Wild-symboli on ruusujen ympäröimä kitara ja se on samalla myös pelin arvokkain symboli. Tämä voi korvata kaikki muut symbolit paitsi scatterin.
Scatter-symboli on kirja, jonka kannessa näkyy pääkallo, ja se voi esiintyä kiekoilla 1, 3 ja 5. Ilmaiskierrokset käynnistyvät saadessasi näitä symboleja kolme kappaletta.
Grim Muerto slotti ei sisällä varsinaista bonuspeliä, mutta sen sijaan siinä on monia juhlavia peliominaisuuksia, joiden avulla voittomahdollisuutesi kasvavat. Seuraavaksi paneudumme niihin tarkemmin.
Marco Siniestro: Jokaisella pääpelin kierroksella yksi sattumanvarainen kiekko näkyy korostettuna. Kaikki wild-symbolit, jotka pysähtyvät tälle kiekolle, muuttuvat pino-wildeiksi, jolloin koko rulla täyttyy wild-symboleista. Me emme aluksi aivan ymmärtäneet mikä yhteys tämän ominaisuuden nimellä on itse ominaisuuteen, sillä espanjaksi se tarkoittaa “epäonniset kehykset”. Mutta sitten se valkeni meille! Play’n Go on selvästikin epäonninen, sillä se voi hävitä sinulle isoja summia rahaa, mikäli onnistut nappaamaan voittoja tällä ominaisuudella!
Toinen mahdollisuus: Jos saat kaksi scatter-symbolia, silloin saat uuden mahdollisuuden eli lisäkierroksen, jolla voit yrittää saada mukaan vielä kolmannenkin scatterin. Ruudulle ilmaantuu neljä Mariachi-luurankoa, joista yhtä sinun tulee klikata. Yksi niistä kätkee kolmannen scatterin, yksi ei anna mitään ja kaksi kätkee taakseen kolikkovoitoin.
Ilmaiskierrokset: Jos onnistut saamaan kiekoille kolme scatter-symbolia eli pääkallokantista kirjaa, saat kymmenen ilmaiskierrosta. Eikä siinä vielä kaikki, sillä ilmaiskierrokset tarjoavat vielä lisää peliominaisuuksia, joilla voit lisätä voittomahdollisuuksiasi.
Marco Siniestro ilmaiskierroksilla: Täällä 2-5 kiekkoa voivat olla korostettuina eli niille pysähtyvät wild-symbolit täyttävät koko kiekon.
Extra-Wild ilmaiskierroksilla: Yksi neljästä Mariachi-luurangosta muuttuu ylimääräiseksi jokeriksi (Extra-Wild). Tavallisten wild-symbolien tapaan tällainen voi korvata minkä tahansa muun symbolin paitsi scatterin.
Ilmaiskierrokset ilmaiskierroksilla: Kolme kynttilä-symbolia (jotka näkyvät pääkallon sisällä) aktivoivat lisää ilmaiskierroksia. Jos onnistut pyöräyttämään kiekoille yhden tai kaksi tällaista symbolia, saat joko kolme tai kuusi lisäkierrosta.
grim muerto mobiilissa

Grim Muerto mobiilikasinossa

Jos haluat juhlia kuolleiden päivää paikasta riippumatta, siinä tapauksessa meillä on hyviä uutisia, sillä Grim Muerto toimii loistavasti myös älypuhelimilla ja tableteilla. Voit aloittaa pelaamisen tietokoneella ja halutessasi sinulla on mahdollisuus jatkaa pelaamista millä tahansa mobiililaitteella. Pelaamista varten tarvitset ainoastaan toimivan nettiyhteyden. Tästä sivustosta löydät Suomen parhaat mobiilikasinot.
 

Yhteenveto

Etsitkö arkeesi väriä ja iloa? Silloin me täällä Casinonetti.info sivustossa uskomme, että Grim Muerto peliautomaatti olisi sinulle omiaan. Kuolleiden juhlimisen ei välttämättä tarvitse olla mikään synkkämielinen tai pelottava tapahtuma. Tässä pelissä sitä kirjaimellisesti juhlitaan iloisella musiikilla, joka saa jalan vippaamaan. Kirkkaat värit tuovat slottiin iloa ja grafiikat ovat kauniita ja täynnä yksityiskohtia. Playn’n Go on todellakin tehnyt hyvää jälkeä tällä kolikkopelillään. Vaikka tässä pelissä ei olekaan varsinaista bonuspeliä, se ei haittaa, sillä se sisältää paljon muita jännittäviä peliominaisuuksia sekä tietysti loistavat voittomahdollisuudet. Siinä on siis oikea voittokonsepti, jota voit kokeilla esimerkiksi suomalaisessa Thrills Casinossa.

Categories
Peliarvostelut Uncategorized

Wild Wild West

Wild Wild West: The Great Train Heist

wild wild west: the great train heistTämä peliautomaatti kaappaa meidät mukaansa jännittävään seikkailuun villiin länteen, mutta täällä ei jahdatakaan ainoastaan lehmipoikia. Ehei, tässä slotissa haluat saada käsiisi junan numero 7 sekä kassakaapin! Tämä ei ole ensimmäinen cowboy-aiheinen kasinopeli, päinvastoin aiheesta on tehty monta slottia aiemminkin. Mutta Wild Wild West pelin kehittäjä NetEnt on ajatellut hieman eri tavalla ja luonut peliautomaatin sarjakuvan tyyliin. Heti ensivilkaisulla tulee helposti mieleen Marvel ja DC Comics -sarjakuvat sekä Lucky Luke ja Daltonin veljekset. Jatka lukemista ja saat paljon mielenkiintoista lisätietoa Wild Wild West: The Great Train Heist videoslotista – kaikki mitä sinun tulee tietää ennen kuin ryhdyt pelaamaan tätä hauskaa peliä. Sitten vain hevosen selkään ja jahtaamaan junaa, jonne aarteet on piilotettu!

Peliautomaatin perustiedot

Wild Wild West: The Great Train Heist lanseerattiin marraskuussa 2016, ja kuten jo edellä tuli ilmi, sen julkaisi ruotsalainen NetEnt. He eivät tee koskaan keskinkertaisia pelejä ja myös tässä tapauksessa he ovat onnistuneet saamaan käytetystä aiheesta ulos jotakin aivan uutta ja freesiä. Jos katsoo pelin designia ja grafiikkaa, on sanomattakin selvää, että tässä slotissa NetEnt on inspiroitunut vanhoista sarjakuvista. Grafiikat on luotu todella yksityiskohtaisesti ja pelissä on käytetty lämpimiä värejä, vaikka teemana ovat hämärät lehmipojat. Slotissa liikutaan kuitenkin villin lännen kuumilla aavikoilla.
Taustalla näkyy aavikkomaisemaa kaktuksineen sekä rautatie, jonka kiskoja pitkin liikkuu juna. Se on mitä todennäköisimmin juna numero 7, jota myös sinä jahtaat. Taustalta kuuluu teemaan sopivasti country-musiikkia ja painike, josta rullat lähtevät liikkeelle, on kuudesti laukeavan revolverin piippu eli six-gun.
Wild Wild Westia pelataan viidellä kiekolla ja kolmella rivillä. Pelissä on yhteensä kymmenen pysyvää voittolinjaa. Kolikon arvoa voi muuttaa rullien alapuolella oikealla näkyvistä nuolista 0,01 ja 1 välillä. Panostasoa saa vaihdettua vasemmalla näkyvistä nuolista 1-10 välillä. Pienin mahdollinen panos tässä pelissä on 0,10 € kun taas maksimipanos on 100 €.
Progressiivista jackpottia Wild Wild West slotissa ei ole kuten esimerkiksi NetEntin toisessa pelissä Divine Fortune, mutta siitä voi silti voittaa parhaimmillaan 50 000 kolikkoa. Saat tietysti mahdollisuudet suurimpiin voittoihin panostamalla enemmän ja maksimipanoksella voitot ovat huomattavat. Lisäksi peliautomaatti on täynnä ilmaiskierroksia ja muita interaktiivisia bonuspelejä, joita käsittelemme tässä peliarvostelussa myöhemmin.

Pelin symbolit

Wild Wild West slotin alempiarvoisia symboleja ovat korttipakasta tutut maat hertta, pata, ruutu ja risti, jotka on hienosti ja yksityiskohtaisesti piirretty peliin. Korkeampiarvoisia symboleja ovat korkeimmasta matalimpaan: kovapintaisennäköinen lehmityttö pistoolin kanssa, silmäpuoli cowboy pistooli kädessään, tatuoitu viiksimies puukko kädessään ja nuori vaalea arpinaamainen cowboy. Wild-symbolista ei voi erehtyä, sillä siinä lukee WIL, ja pelin scatter-symbolissa näkyy numero 7. Bonus-symboli on kultainen kassakaappi.
Seuraavaksi luomme katsauksen slotin erikoisominaisuuksiin, ilmaiskierroksiin ja bonuspeliin, jotka ovat avain isoihin voittoihin tässä pelissä.
wild wild west: the great train heist slotti
 

Wild Wild West ilmaiskierrokset

Scatter: Scatter-symboli voi esiintyä millä tahansa kiekolla, ja saadessasi niitä ruudulle vähintään kolme kappaletta, pääset ilmaiskierroksille. Kolmella scatterilla saat 10 ilmaiskierrosta, neljällä scatterilla saat 20 ilmaiskierrosta ja viidellä scatterilla saat 30 ilmaiskierrosta.
Ilmaiskierrokset: Ilmaiskierrokset käynnistyvät saadessasi pääpelissä kiekoille vähintään kolme scatteria. Ennen kuin ilmaiskierrokset käynnistyvät, ruudulle ilmestyy onnenpyörännäköinen pyörä. Pyörän pyöriessä sinun tulee pysäyttää se klikkaamalla ja mihin viisari osoittaa, määrittää sen minkä tyyppinen wild aktivoituu ilmaiskierroksillesi kasvattamaan voittomahdollisuuksiasi.
Neljä erilaista wild-symbolia ilmaiskierrosten aikana:
Tavallinen Wild: Oranssi teksti lilalla taustalla. Tämä on sama symboli kuin pääpelissä ja se toimii tavallisen wild-symbolin tapaan korvaten kaikki muut symbolit paitsi scatterin ja bonus-symbolin.
X2 Multiplier Wild: Vihreä teksti pinkillä taustalla. Tämä tuplaa kaikki voittosi, joissa wild-symboli on mukana.
Expanding Wild: Lila teksti kultaisella taustalla. Tällaisen wild-symbolin esiintyessä kiekolla venyvät täyttämään koko kiekon wild-symbolilla
Spreading Wild: Punainen teksti vihreällä taustalla. Kun tällainen wild-symboli esiintyy kiekoilla, leviää se siihen suuntaan, mikä on parhaaksi eduksi pelaajalle.

Wild Wild West bonuspeli

Bonus-symbolissa näkyy kultainen kassakaappi ja se voi esiintyä vain kiekoilla 1, 3 ja 5. Saadessasi niitä pelikenttään kolme kappaletta käynnistyy Pick and Click -bonuspeli. Siinä sinun tulee klikkaamalla valita kassakaappi, josta voi paljastua kolikkovoitto ja summa vaihtelee välillä 5-50 kertaa panoksesi.

Wild Wild West: The Great Train Heist mobiilissa

Vaikka käyttäisitkin paljon junia tai matkustelisit muuten, ei hätää, sillä NetEntin Wild Wild West: The Great Train Heist slotti toimii täydellisesti myös älypuhelimella ja tabletilla. Tästä kuuluu kiitos loistavalle NetEnt Touch -teknologialle, jonka ansiosta pelaajat voivat pelata tätä kolikkopeliä kaikilla mahdollisilla laitteilla, oli se sitten Applen iOS-laite iPhone tai iPad, Android tai Windows. Sinulla tulee vain olla tarpeeksi virtaa laitteessasi sekä käytössäsi toimiva nettiyhteys.
Jos yleensäkin tykkäät enemmän pelata kasinoissa mobiilin kautta kuin tietokoneella, kannattaa katsoa tästä sivustosta kaikki suosittelemamme mobiilikasinot. Kaikki Casinonetti.infon suosittelemat casinot tarjoavat lukijoillemme myös ilmaiskierroksia sekä eksklusiivisia talletusbonuksia. Ja luonnollisesti kaikki nämä netticasinot ovat turvallisia ja luotettavia paikkoja pelaamista varten.
 

Yhteenveto slotista

NetEnt on jälleen kerran onnistunut saamaan kuluneesta teemasta jotakin innovatiivista ja uutta esiin, ja se on luonut ainutlaatuisen peliautomaatin, josta monet pelaajat tykkäävät. Vaikka tämä slotti ei tällä kertaa sisälläkään disneymäisiä animaatioita, on sen sarjakuvamainen grafiikka todella hyvin piirretty ja toteutettu. Musiikki ja ääniefektit osuvat nappiin ja samoin voittomahdollisuudet ovat loistavat. Me täällä Casinentti.info sivustossa suosittelemme lämpimästi Wild Wild West: The Great Train Heist peliä kaikille lukijoillemme, sillä siinä piisaa paljon hauskoja pelihetkiä ilmaiskierrosten ja bonuspelien parissa, joista voi voittaa isot rahat. Kannattaa kokeilla tätä kolikkopeliä missä tahansa suosittelemistamme casinoista, kuten vaikkapa SlotsMagic Casino, ja samalla pääset käsiksi myös casinoiden ilmaiskierroksiin ja tervetuliaisbonuksiin. Tai jos haluat kokeilla peliä aluksi ilman riskiä, sitä on aina mahdollisuus pelata ja harjoitella leikkirahalla.

Categories
Peliarvostelut Uncategorized

Poltava

Poltava – Sota-aiheinen kolikkopeli Elk Studiosilta!

poltava kolikkopeliPoltava kolikkopelin on kehittänyt ruotsalainen pelivalmistaja Elk Studios, joka herättää henkiin Ruotsin ja Venäjän välillä käydyn Pultavan taistelun, jossa taisteli myös suomalaisia sotilaita eli hakkapeliittoja. Pultavan taistelu käytiin 28. kesäkuuta 1709 ja se kuului osana suurta Pohjan sotaa.
Jos et satu muistamaan tarinan yksityiskohtia koulun historian tunneilta, tässä tulee nopea yhteenveto mielen virkistämiseksi. Eli Tanska, Saksi, Puola-Liettua ja Venäjä julistivat sodan Ruotsia vastaan vuonna 1700. Ruotsi onnistui peittoamaan vastustajan toisensa jälkeen Venäjää lukuun ottamatta. Kaarle XII oli suunnitellut haastavansa Pietari Suuren taistelussa Moskovassa, mutta asiat eivät enää edenneetkään suunnitelmien mukaan. Venäjälle hyökkäävän armeijan oli tarkoitus olla paljon suurempi kuin se mitä siitä lopulta oli jäljellä Pultavaan saapuessaan, sillä kolmannes miehistöstä oli kuollut matkalla nälkään, kylmyyteen tai kulkutauteihin. Sotaan lähteneistä 60 000 ruotsalaisesta sotilaasta vain 17 000 taisteli lopulta Venäjän 40 000 sotilaan armeijaa vastaan.
Tuhansia sotilaita oli kadonnut ja Venäjä päihitti Ruotsin armeijan merkittävästi ensimmäistä kertaa hyvin pitkään aikaan. Pultavan taistelussa Ruotsin johto suoranaisesti romahti, kun taas Venäjä onnistui kasvattamaan itseluottamustaan huomatessaan, ettei Ruotsi olekaan täysin voittamaton.
Jatka tämän Poltava slotin peliarvostelun lukemista ja kerromme sinulle kaiken mitä sinun tulee tietää ennen kuin ryhdyt pelaamaan tätä jännittävää peliautomaattia. Pelissä sinulla on nimittäin mahdollisuus muuttaa historian kulkua ja kahmia isoja voittoja!
 

Poltava kolikkopelin perustiedot

Peliohjelmisto Elk Studios lanseerasi Poltava kolikkopelin kesäkuussa 2016. Elk Studios on suhteellisen uusi tekijä markkinoilla, eikä heillä vielä määrällisesti ole niin paljon pelejä portfoliossaan, mutta määrän sijaan he panostavatkin laatuun. Kaikki tämän valmistajan peliautomaatit ovat todella siistejä ja taidokkaasti valmistettuja, ja ne jollakin tapaa muistuttavat tyylikkäässä suunnittelussaan toisiaan. Tämäkin slotti on taattua pelivalmistajan tavaraa, mutta sen palautusprosentti 96,4 % on huomattavasti suurempi kuin pelitalon aikaisemmissa peleissä. Tässä kolikkopelissä pääsemme uudestaan elämään kuuluisan Pultavan taistelun, joka dramaattisesti päätti Ruotsin suurvaltakauden.
Elk Studiosille tyypillisesti pelikenttä on todella siisti ja selkeä. Sieltä ei siis löydy ainuttakaan turhaa nappia. Painike, josta kiekot saa käyntiin, sijaitsee näytön oikeassa reunassa. Valikko ja kolikon arvo näkyvät vasemmalla puolella. Pelin käynnistyessä nämä katoavat, jolloin mikään ei voi viedä huomiota pois itse pelistä.
Taustalla näkyy meille suomalaisillekin tutunnäköinen metsä, joka näyttää lähes maalaukselta. Myös pelin symbolit on tehty täyteen yksityiskohtia. Venäläiset sotilaat yllättivät ruotsalaiset aamun valjetessa, joten Elk Studios on luonut väreistä varsin kirkkaat. Tämän vuoksi vaikka pelin teema saattaakin vaikuttaa raskaalta, itse slotti antaa melko kevyen vaikutelman. Taustamusiikki kuulosta salaperäiseltä, mutta se on harmonista ja taustalla kuuluu ammuntaa. Ääniefektit ovat pehmeitä, mutta silti pelaajan on helppo ymmärtää mitä on tapahtunut tai mitä seuraavaksi tulee tapahtumaan.
Poltava peliä pelataan viidellä kiekolla ja neljällä rivillä. Slotissa on yhteensä 40 pysyvää voittolinjaa. Kolikon arvoa pääsee muuttamaan painamalla kolikkokuvakkeen päällä kiekkojen vasemmalla puolella. Minimipanos on 0,20 € ja maksimipanos 100 €. Progressiivista jackpottia Poltava slotissa ei ole, mutta parhaimmillaan siitä voi voittaa 180 000 kolikkoa. Lisäksi peliautomaatti on pullollaan erilaisia toimintoja, joista puhumme tässä tekstissä myöhemmin.
poltava peliautomaatti
 

Poltava – Symbolit

Poltava pelin alempiarvoisia symboleja ovat tyypilliset 10, J, Q, K ja A, jotka näkyvät hopeisina kultareunustein. Korkeampiarvoisia symboleja ovat korkeimmasta matalimpaan: valkoinen hevonen, tykki ja Kaarle XII, joka pitää tähystää haulikolla. Wild-symbolissa näkyy slotin logo kultaisin kirjaimin ja bonus-symboli on leijonanpää.
Poltava pitää sisällään monia fantastisia ominaisuuksia, joilla voi tehdä isoja voittoja. Seuraavaksi luomme katsauksen niihin.
 

Pelin strategiat

Tässä peliautomaatissa ovat käytössä ensinnäkin erilaiset pansostusstrategiat, joilla voi parantaa voittomahdollisuuksia. Samalla kun valitset kolikon arvon sinulla on mahdollisuus valita myös kyseinen strategia. Vaihtoehdot ovat seuraavat:
Jumper: Nostaa panosta yhden tason kerrallaan joka kerta kun voitat pelikierroksen.
Leveller: Jos häviät viisi pelikierrosta peräkkäin, nostetaan panosta kahden tason verran. Tilanne nollautuu saadessasi seuraavan voitollisen kierroksen.
Booster: Nostaa panosta yhden tason verran tappiollisen pelikierroksen tuloksena. Voittaessasi jälleen tilanne nollataan.
 

Wildit, ilmaiskierrokset ja muut peliominaisuudet

 Wild: Wild-symbolit voivat esiintyä missä tahansa kiekolla ja ne voivat korvat minkä tahansa muun symbolin paitsi bonus-symbolin.
Marching Reels eli marssivat kiekot: Kolme samanlaista sotasymbolia (hevonen, tykki tai sotilas) voivat esiintyä millä tahansa kiekolla pinossa, mikä jos sinällään kasvattaa voittomahdollisuuksiasi. Jos saat yhden kiekon täyteen eli neljä mitä tahansa samanlaista sotasymbolia pinoon yhdelle kiekolle, aktivoi se Marching Reels Re-Spins -ominaisuuden, joka tuo uudelleenpyöräytyksiä. Keskimmäiset symbolit kiekkoa vasemmalle muuttuvat samoiksi vahvistaen asemiasi ja ne lukkiutuvat paikoilleen. Jos saat lisää samoja symboleja keskilinjalta oikealle, liikkuu koko muodostelma yhden askeleen oikealle. Jos saat pinon sotasymboleja lisää tämän ominaisuuden aikana, korvataan symbolit korkea-arvoisemmilla. Uudelleenpyöräytykset jatkuvat kunnes sama symboli ei enää esiinny oikealla tai muodostelma on saavuttanut viidennen kiekon.
Bonus Lion: Leijona bonus-symboli voi esiintyä vain kiekoilla 2, 3 ja 4. Riippumatta siitä missä kohtaa kiekkoa ne esiintyvät, kolmella leijona-symbolilla pääset bonuspeliin, joka tässä slotissa pelataan ilmaiskierrosten muodossa.
Flames of War -ilmaiskierrokset: Jos onnistut pääpelissä saamaan kolme bonus-symbolia (leijona), pääset ilmaiskierroksille, jossa sinulle annetaan kolme ilmaiskierrosta. Tässä moodissa Leijona-symboli muuttuu paikalleen lukkiutuneeksi wild-symboliksi ja ilmaiskierroksilla se voi esiintyä millä tahansa kiekolla. Ilmaiskierrosten aikana peliin lisätään ylimääräinen leijona-symboli ja lisäksi jokainen kiekoille pysähtyvä uusi leijona antaa yhden lisäkierroksen. Hyvällä onnella ilmaiskierrokset voivat kestää jonkin aikaa!
 

Poltava kolikkopeli puhelimessa ja tabletilla

poltava mobiilicasinoKoska Elk Studios ottaa mobiilipelit huomioon aina ensikädessä, on tämäkin slotti suunniteltu toimimaan kaikilla mobiililaitteilla. Sillä ei ole väliä käytätkö Applen iOS-laitteita, Androidia vai Windows-puhelinta, sillä tätä peliä pelataksesi tarvitset vain toimivan nettiyhteyden ja tarpeeksi virtaa akussa.
Jos tapaat pelata pelisi mobiilissa, silloin kannattaa ehkä tarkistaa sivumme, johon olemme listanneet kaikki netin parhaat mobiilikasinot. Kaikki täällä Casinonetti.info sivustossa suosittelemamme mobiilicasinot tarjoavat ilmaiskierroksia ja rajoitettuja talletusbonuksia. Ja on sanomattakin selvää, että kaikki nämä kasinot ovat turvallisia ja luotettavia.
 

Loppupäätelmä Poltava slotista

Ottaen huomioon kolikkopelin synkän ja dramaattisen teeman, Elk Studios on siitä huolimatta onnistunut luomaan suhteellisen positiivisen slotin. Pelin design ja grafiikat ovat todella hienot sekä lisäksi siinä on paljon voittomahdollisuuksia. Tästä johtuen Casinonetti.info suosittelee kaikkia lukijoita kokeilemaan tätä mainiota peliä!
Poltava peliautomaatti sisältää monia hauskoja ominaisuuksia kuten marssivat kiekot ja uudelleenpyöräytykset, ilmaiskierrokset ja paikalleen lukkiutuvat wild-symbolit, jotka kaikki kasvattavat voittomahdollisuuksia huomattavasti. Lisäksi tässä pelissä on myös mahdollisuus voittaa jopa 180 000 kolikkoa!
Käy siis kokeilemassa Poltava videoslottia missä tahansa suomalaisessa netticasinossa, jonka löydät listoiltamme. Samalla saat myös napattua itsellesi tervetuliaisbonuksen ja ilmaiskierrokset. Katsomalla läpi suosittelemamme nettikasinot, löydät varmasti bonuksen, joka sopii itsellesi parhaiten ja joka tarjoaa sinulle eniten pelattavaa. Spinson Casino voisi olla yksi esimerkki tällaisesta casinosta!
 

Categories
Peliarvostelut Uncategorized

Wild Toro

Wild Toro – Härkätaistelu teemana Elk Studiosin kolikkopelissä!

wild toro slottiWild Toro on mielenkiintoisen Elks Studios peliohjelmiston kehittämä slotti, jossa areenalle palaa aiemmin Taco Brothers -pelistä tuttu kapteeni Diaz, mikäli tunnet slottia tai muistat sitä. Tässä pelissä tapaat itse asiassa kapteeni Diazin oudon pojan, Diaz Juniorin, joka on härkätaistelija. Onneksi ei kuitenkaan mikään taitava sellainen. Härkä eli Toro on sen sijaan tyylikäs ja sympaattisen oloinen, mutta se näkee punaista, kun Diaz Jr astuu sen näkökenttään ja härkätaistelijaa viedään viisi nolla pitkin pelikenttää. Ilma täyttyy hiekkapölystä, kun Torolla menee hermot ja hän riepottaa Diaz Junioria hupaisasti rullilla. Matadori saa siis palkkansa tässä mainiossa kolikkopelissä. Lue täältä Wild Toro slotin peliarvostelu ja tiedät kaiken mitä sinun tuleekin tietää ennen kuin ryhdyt spinnaamaan pelissä.

Tämä sinun tulee tietää Wild Toro -slotista

Wild Toro tuotiin markkinoille 2. marraskuuta 2016 ja sen lanseerasi ruotsalainen pelitalo Elk Studios, joka on suhteellisen uusi tekijä kasinomaailmassa. Heidän portfolionsa ei vielä määrällisesti yllä pelimaailman kärkeen, mutta kaikki pelit jotka heiltä tulee ulos, ovat aina todella laadukkaita. Tässä slotissa me seuraamme matadori Diaz Juniorin ja Toron yhteenottoa parrasvaloissa.
Elk Studiosin pelit ovat ulkoasultaan todella siistejä, eikä niihin ole lisätty mitään turhaa. Nappi, jolla saa rullat liikkumaan, sijaitsee oikealla. Valikko ja kolikon arvo näkyvät vasemmalla. Ne häviävät näkyvistä heti kun rullat alkavat pyöriä, jolloin mikään ei voi häiritä keskittymistä itse peliin.
Taustalla näkyy aukio, ja koska kapteeni Diaz on Meksikossa, veikkaamme että tämäkin peliautomaatti sijoittuu sinne. Pelin design on todella hienoa – tausta on täynnä yksityiskohtia ja rullien symbolit sisältävät animaatioita. Elk Studios on yleensäkin todella taitava animaatioiden kanssa ja pelin hahmot voisivat yhtä hyvin tulla Disneyn kuuluisista Pixar-elokuvista. Musiikki on melko rauhallista ja taustalta kuuluu kenties hieman hälinää härkäareenalta, mutta peliominaisuuksien aktivoituessa taustamusiikki vaihtuu salsaisemmaksi ja sen tempo kiihtyy ikään kuin valmiina voittoihin.
Wild Toro slottia pelataan viidellä rullalla ja kolmella rivillä sekä uskomattomilla 178 pysyvällä voittolinjalla. Kolikon arvoa voi muuttaa symboleiden alla näkyvistä nuolista. Minimipanos on 0,20 € ja maksimipanos on 100 €. Wild Torossa ei ole progressiivista jättipottia, mutta siitä voi silti voittaa parhaimmillaan 225 000 kolikkoa. Isoimmat voitot tulevat tietysti maksimipanoksilla. Lisäksi peli on pullollaan villejä yllätyksiä ja toimintoja, joista kerromme lisää alla.
wild toro kolikkopeli

Symbolit

Pelin alempiarvoisia symboleja ovat pronssiset, hopeiset ja kultaiset kolikot. Korkea-arvoiset symbolit menevät korkeimmasta matalimpaan: kultanauhainen ruusu, miekan lävistämä appelsiini ja viuhka.
Lisäksi slotissa on pari erikoissymbolia. Wild-symbolissa näkyy pelin kultainen Wild Toro -logo. Kävelevä wild-symboli on itse Toro eli härkä. Matadori Diaz Jr toimii uudelleenpyöräytysten symbolina.
 

Wild Toro pelin panostasot

Wild Toro peli sisältää monia fantastisia toimintoja ja mahdollisuuksia isoihin voittoihin ja jännittäviin bonuspeleihin. Seuraavaksi luomme katsauksen näihin erikoisominaisuuksiin.
Tässä kolikkopelissä on kolme erilaista panostusstrategiaa, joiden avulla voittomahdollisuutesi voivat nousta aivan uudelle asteelle. Luettelemme ne seuraavaksi:
Jumper: Nosta panosta yhden tason kerrallaan joka kerta kun voitat pelikierroksen.
Leveller: Jos häviät viisi pelikierrosta peräkkäin, nostetaan panosta kahden tason verran. Tilanne resetoidaan saadessasi seuraavan voitollisen kierroksen.
Booster: Nostaa panosta yhden tason verran tappiollisen pelikierroksen tuloksena. Voittaessasi jälleen tilanne nollataan.

Wild-symbolit ja Bonuspelit

Wild: Wild-symbolit voivat esiintyä kaikilla rullilla ja ne voivat korvata kaikki muut symbolit paitsi Toron ja Matadorin.
Kävelevä Wild: Toro on niin sanottu kävelevä wild-symboli ja se voi esiintyä ainoastaan rullalla 5. Se antaa sinulle uudelleenpyöräytyksen, jolloin se liikkuu rulla rullalta vasemmalle kunnes se saavuttaa rullan 1.
Toro Goes Wild -bonuspeli: Kuten jo edellä mainitsimme, kävelevä wild-sybmoli voi esiintyä ainoastaan rullalla 5, josta se alkaa joka kierroksella aste asteelta liikkumaan vasemmalle päin, ellei rullille ilmesty Matadori. Tällaisessa tapauksessa härkä sekoaa totaalisesti ja hyökkää matadorin kimppuun ensin pitkittäissuunnassa, sitten vaakasuunnassa, kunnes se lopulta pukkaa härkätaistelijan kokonaan ulos pelikentältä. Sillä ei ole mitään väliä, onko matadori härän oikealla vai vasemmalla puolella, mutta Toro jättää liikkuessaan jälkeensä wild-symboleja. Jokaisella askelellaan vasemmalle Toro myös aktivoi yhden uuden lisäkierroksen. Rullille voi ilmaantua useampikin Toro samanaikaisesti, mutta vain yksi niistä voi hyökätä matadorien kimppuun.
Matador Re-Spin Challange -uudelleenpyöräytykset: Matadorit voivat esiintyä vain rullilla 2, 3 ja 4. Saadessasi kolme sellaista symbolia samaan aikaan, aktivoi se Matador Re-Spin Challange -toiminnon. Saat yhden uudelleenpyöräytyksen kustakin symbolista ja matadori-symbolit ovat lukkiutuneina paikoilleen jokaisen kierroksen ajan. Jos saat lisää matadoreja, saat samalla lisäkierroksia ja jopa Toro voi ilmaantua rullalle 5. Toron ilmestyessä peliin uudelleenpyöräytykset päättyvät siihen, sillä härkä ajaa matadorit ulos pelistä, mutta toisaalta tämä jättää jälkeensä wild-symboleja ja ne voivat tarjota mahdollisuuden lisäkierroksiin.
wild toro bonuspeli

Wild Toro mobiilissa ja tabletilla

Koska Elk Studios ottaa mobiilipelit huomioon aina ensikädessä, on tämäkin slotti suunniteltu toimimaan kaikilla mobiililaitteilla. Sillä ei ole väliä käytätkö Applen iOS-laitteita, Androidia vai Windows-puhelinta, sillä tätä peliä pelataksesi tarvitset vain toimivan nettiyhteyden ja tarpeeksi virtaa akussa.
Jos tapaat pelata pelisi mobiilissa, silloin kannattaa ehkä tarkistaa sivumme, johon olemme listanneet kaikki netin parhaat mobiilikasinot. Kaikki täällä Casinonetti.info sivustossa suosittelemamme mobiilicasinot tarjoavat ilmaiskierroksia ja rajoitettuja talletusbonuksia. Ja on sanomattakin selvää, että kaikki nämä kasinot ovat turvallisia ja luotettavia.

Yhteenveto

Lupaava Elk Studios on jo tehnyt itselleen nimeä todella korkealaatuisista casinopeleistään, eikä Wild Toro tee poikkeusta. Tämä on itse asiassa todellinen taidonnäyte tältä uudehkolta pelivalmistajalta, sillä he ovat onnistuneet luoman todella upean animaatioilla höystetyn kolikkopelin, jossa on uskomattoman vetävä design. Me täällä Casinonetti.infossa voimme vain lämpimästi suositella Wild Toro slottia kaikille lukijoillemme, sillä siinä ei ole pelkästään ulkokuori ei ole kaunis, vaan lisäksi peli on pullollaan jännittäviä voittomahdollisuuksia. Kävelevät wild-symbolit voivat helposti tuoda hyviä voittoja ja bonuspeli on mielettömän hauska. Kukaan ei varmasti enää tykkää härkätaisteluista ja tässä slotissa koko paketti on pistetty päälaelleen – härkä potkii matadoria! Lisäksi tässä pelissä on jopa 178 loistavaa tapaa voittaa ja parhaimmillaan sinulla on mahdollisuus kahmaista itsellesi mieletön 225 000 kolikkovoitto.
Kannattaa kokeilla Wild Toro videoslottia missä tahansa suosittelemistamme netticasinoista. Niistä löydät myös tervetuliaisbonuksen ja ilmaiskierrokset. Yksi hyvä loistava casino on esimerkiksi Cashmio Casino.

Categories
Peliarvostelut Uncategorized

Jungle Spirit: Call of the Wild

Jungle Spirit: Call of the Wild

jungle spirit: call of the wild logoNyt sinulla on mahdollisuus liittyä jännään seikkailuun viidakon uumenissa. Pääset tutustumaan eri eläimiin, jotka kutsuvat viidakkoa kodikseen, ja voit löytää kivistä unohdettuja aarteita! Uskallatko katsoa voimakasta tiikeriä silmiin? Jungle Spirit: Call of the Wild on viidakkoteemainen kolikkopeli, jonka on kehittänyt pelivalmistaja NetEnt. Siinä matkataan eksoottisiin tunnelmiin, sillä pelin inspiraationa on toiminut sademetsä ja viidakko. Hetkessä pääset kotisohvaltasi sukeltamaan lämpimään ja kosteaann viidakkoon jahtaamaan kauniita eläimiä ja isoja voittoja. Tämä ei ole ensimmäinen viidakkoteemainen slotti, päinvastoin viidakko on inspiroinut netticasinopelien kehittäjiä ennenkin. Yksi sellainen klassikko on esimerkiksi uskomattoman suosittu Gonzo’s Quest, joka tulee samaiselta tuottajalta. Mutta vaikka aihe onkin jo vähän kulunut, silti Jungle Spirit: Call of the Wild on innovatiivinen peliautomaatti, joka tulee varmasti tarjoamaan sinulle paljon voittoja ja tapahtumarikkaita pelikierroksia.
Viidakkoteema ei ole suosittu ainoastaan netticasinoissa ja kolikkopeleissä, sillä sitä on käytetty paljon myös kirjoissa, elokuvissa ja televisiossa. Jokin sademetsässä ja villieläimissä kiehtoo meitä niin paljon, että teemaa on toistettu kerta toisensa jälkeen. Seuraavaksi pääset lukemaan yksityiskohtaisen peliarvostelun Jungle Spirit: Call of the Wild slotista. Sieltä löydät kaiken mitä sinun tulee tietää ennen kuin ryhdyt spinnaamaan tässä loistavassa pelissä!
 

TÄMÄ SINUN TULEE TIETÄÄ PELISTÄ

Pelivalmistaja NetEnt lanseerasi Jungle Spirit: Call of the Wild slotin vuoden 2017 alussa. NetEntin peleille tyypillisesti luvassa on jännittävä seikkailu ja tällä kertaa se suuntautuu viidakkoon. Netent on luonut aineksista todella eksoottisen kolikkopelin, jossa on kauniit grafiikat ja tyylikäs design. Uskallatko edetä viidakon synkimpiin osiin vanhojen unohdettujen aarteiden perässä ja kohdata siellä villieläimiä? Etenkin ilmaiskierroksilla rohkeus palkitaan, sillä voit itse vaikuttaa siihen miten monta ilmaiskierrosta saat.
Taustalla näkyy värikäs ja eksoottinen viidakko ja viidakkorummut kajahtelevat pelin taustamusiikkina. Oikeiden voittoyhdistelmien osuessa kohdalle ruudulle ilmestyy animoituja lintuja ja muita eläimiä juhlistamaan voittoa.
Jungle Spirit: Call of the Wild slottia pelataan viidellä kiekolla, mutta sinulla on mahdollisuus lisätä yksi lisärivi peliin ja tällöin pelissä voi voittaa jopa 1 024 eri tavalla! Tämä tarkoittaa sitä, että voittolinjojen konsepti on tässä slotissa täysin unohdettu. Sinulla on mahdollisuus voittaa kaikilla linjoilla ja kaikilla tavoilla riippumatta siitä missä kohtaa ruutua symbolit esiintyvät, edellyttäen että sinulla on tarpeeksi monta samaa symbolia yhdellä rivillä vasemmalta oikealle. Voittoon tarvitaan aina vähintään kolme symbolia. Peliruudun alla näkyvistä nuolista voit myös itse päättää, miten suuren panoksen haluat kullekin pelikierrokselle asettaa. Minimipanos on 0,20 € ja korkein mahdollinen panos on 100 €.
Jackpottia tästä kolikkopelistä et valitettavasti tule löytämään, mutta sen sijaan slotissa on muita jännittäviä ominaisuuksia, jotka voivat korottaa voittomahdollisuuksia. Kaiken kaikkiaan Jungle Spirit: Call of the Wild on todella jännittävä peliautomaatti, joka tarjoaa paljon voittoja ja hienot grafiikat.
jungle spirit: call of the wild kiekot
 

Symbolit ja erikoistoiminnot

Jungle Spirit pelistä löydät monia kauniisti suunniteltuja symboleja. Alempiarvoisia symboleja ovat korttipakan korkeimmat kortit kympistä ässään (10, J, Q, K ja A). Aiheeseen sopivasti ne on muodostettu muinaisista kivistä, joiden välistä pursuaa vihreää kasvillisuutta.
Korkea-arvoisia symboleja ovat viidakon majesteettiset asukit eli villieläimet. Symboleista arvokkain on uljas tiikeri ja sitä seuraavat elefantti, karhu, krokotiili ja kobra.
Booster Butterfly: Varsinaista kolikkopeleille tyypillistä wild-symbolia ei tässä pelissä ole, mutta sen sijaan pelissä on perhonen, joka lentelee hitaasti kiekkojen päällä se voi hyvällä onnella laajentaa jonkin symboleista täyttämään koko kiekon. Perhonen tehoaa kaikki muihin symboleihin paitsi scatter-symboliin. Perhonen voi esiintyä niin pääpelissä kuin ilmaiskierroksillakin. Tämä ”Booster Butterfly” -ominaisuus on jännittävä toiminto, jonka uskomme yleistyvän tulevaisuudessa.
jungle spirit call of the wild: ilmaiskierroksetScatter: Jos onnistut saamaan kiekoille vähintään kolme lumpeenkukkaa, luvassa on jotakin hauskaa! Ylimääräinen rivi ilmestyy kiekkojen alapuolelle ilmaiskierrosten ajaksi. Tämä tarkoittaa, että sinulla on uskomattomat 1024 erilaista tapaa voittaa! Kun nämä symbolit on aktivoitu, saat valita miten monta ilmaiskierrosta haluat. Sinulla on mahdollisuus valita 4, 8, 12, 16 tai 20 välillä. Jokin eläin edustaa kutakin numeroa. Tiikeri esimerkiksi edustaa 4 ilmaiskierrosta ja kobra 20 ilmaiskierrosta. Jos valitset pienimmän määrän ilmaiskierroksia, riski on tietysti suurempi, mutta samoin voittomahdollisuudet ovat korkeammat.
 

JUNGLE SPIRIT: CALL OF THE WILD MOBIILIKASINOSSA

Jungle Spirit: Call of the Wild kolikkopeli on suunniteltu toimimaan myös mobiililaitteilla ja se toimii aivan täydellisesti sekä älypuhelimilla että tableteilla. Tämä tarkoittaa sitä, että sinulla on mahdollisuus pelata tätä slottia missä vain, oli se sitten junassa tai olohuoneen sohvalla. Netentin Touch-tekniikka loistaa tässä pelissä ja tarvitset laitteellesi ainoastaan toimivan nettiyhteyden. Jungle Spirit videoslottia voi myös muokata asetuksista vastaamaan omia mieltymyksiäsi, ja esimerkiksi ääniefektit ja musiikin saa pois päältä. Nämä asetukset ovat käytössä kaikilla laitteilla pelatessa.
 

YHTEENVETO

Jungle Spirit: Call of the Wild slotti on jännittävä pelielämys viidakon sydämessä. Joka ikinen pienikin yksityiskohta on tarkkaan mietitty, jotta pelaajien slottikokemus olisi mahdollisimman hyvä. Upeasti luodut grafiikat hienoine animaatioineen ja tunnelmaan sopivan musiikin kera tekivät meihin suuren vaikutuksen. NetEnt on jälleen kerran onnistunut luomaan mestariteoksen, jossa lämpimät värit sekä mielenkiintoiset ja jännittävät peliominaisuudet yhdistyvät runsaisiin voittoihin. Unelmoitpa viidakkolomasta tai et, Casinonetti.info suosittelee sinua kokeilemaan Jungle Spirit: Call of the Wild slottia. Suurimmassa osaa Jungle Spirit peliautomaatin voitoista takana häärii pieni perhonen, joka liihottaa verkkaiseen tahtiin pelikentällä. Aivan odottamatta suloinen perhonen voi taikoa isot voitot tyhjästä! Tässä slotissa sinua odottaa loistava pelisessio, jonka aikana pääset ihailemaan kauniita symboleja. Suosittelemme kokeilemaan Jungle Spirit: Call of the Wild slottia missä tahansa tässä sivustossa suosittelemistamme netticasinoissa. Voit jopa spinnailla aluksi leikkirahalla ja totutella peliin ennen kuin ryhdyt pelaamaan oikealla rahalla.
Sen jälkeen kun olet kokeillut peliä, voit katsoa läpi netticasinoiden listan ja etsiä sieltä casinon, joka tarjoaa ilmaiskierroksia tai tervetuliaisbonuksen, joiden turvin pääset kerryttämään pelikassaa seuraavaa viidakkoseikkailua varten.
 
 

Categories
Peliarvostelut Uncategorized

Legend of the White Snake Lady

Legend of the White Snake Lady – kolikkopeli joka perustuu vanhaan kiinalaiseen legendaan

legend of the white snake lady logoLegend of the White Snake Lady on Yggdrasil Gamingin kolikkopeli, joka julkaistiin 2016 vuoden alussa. Yggdrasil Gamingiltä onkin tullut ulos jo useampi slotti mielenkiintoisilla teemoilla, joissa perehdytään peleistä tuttuihin mytologisiin teemoihin vähän syvemmin. On selvää, etteivät he vain hatusta päätä sisällyttää peliautomaattiinsa meduusaa tai lohikäärmettä, sen sijaan teemat on valittu huolella ja niihin on perehdytty.
Legend of the White Snake Lady slotin aihe liittyy vanhaan kiinalaiseen legendaan valkoisesta käärmeestä. Tämä taru oli olemassa jo pitkään ennen kuin se kirjoitettiin ylös ja se on yksi Kiinan neljästä tärkeimmästä kansantarusta.  Kuten usein tapahtuu, tarina on muuttunut sitä mukaan kun sitä on kerrottu eteenpäin sukupolvelta toiselle ja tarinaan vaikuttaa aina kertojan tausta ja aikakausi. Tämäkin tarina alkoi aikoinaan hyvin pelottavana versiona ja ajan myötä siitä on kehkeytynyt paljon kivempi ja romanttisempi versio.
Suosituin ja tunnetuin versio tästä tarusta tuli Song-dynastian aikaan. Tarina kertoo erittäin vaikutusvaltaisesta henkimaailman käärmenaisesta nimeltään Bai Suzhen ja vähemmän vaikutusvaltaisesta vihreästä kääreestä nimeltään Xiao Qing. Molemmat pystyvät muuntautumaan ihmisen muotoon, jolloin heistä tulee kauniita naisia. Ihmisten maailmassa he tapaavat oppineen nuoren miehen nimeltään Xu Xian ja valkoinen käärme rakastuu tähän. Rakkaus on molemminpuolista ja pian he menevät naimisiin. Eräänä päivänä Xu Xian tapaa buddhistimunkin, joka kertoo miehelle, että tämä on nainut henkiolennon. Munkki kehottaa miestä juottamaan vaimolleen viiniä, jolloin tämä ei pystyisi salaamaan todellista olemustaan. Xu Xian noudattaa munkin vinkkiä ja tarjoaa vaimolleen viiniä. Nainen muuttuu takaisin valkoiseksi käärmeeksi ja Xu Xian kuolee puhtaasta säikähdyksestä. Valkoinen käärme, joka on raskaana, onnistuu kuitenkin pelastamaan miehensä ja Xu herää jälleen henkiin. Tarina jatkuu tästä vielä dramaattisin kääntein. Sitä on esitetty monesti oopperoissa, elokuvissa ja TV-ohjelmissa, mikäli olet kiinnostunut tietämään lisää.
Tunnetusti Yggdrasil on luonut slottiin todella kauniit grafiikat ja tietysti itse tarina on toiminut tärkeänä inspiraation lähteenä eli puitteet ovat otolliset. Pelin värimaailma on intensiivinen, kuvat ovat syviä ja yksityiskohtaisia ja koko slotti on luotu hyvällä esteettisellä maulla. Musiikki sen sijaan voi aina välillä kuulostaa länsimaiseen korvaan hieman yksitoikkoiselta.
 

Legend of the White Snake Lady slotin perustiedot

Tätä kolikkopeliä pelataan viidellä kiekolla ja kolmella rivillä, ja siinä on yhteensä 243 tapaa voittaa. Panos voi vaihdella 0,25 € ja 125 € välillä. Kolmen tai useamman saman symbolin voittoyhdistelmät muodostuvat molempiin suuntiin, sekä oikealta että vasemmalta. Keskimmäinen rulla pysähtyy tällöin aina viimeisenä. Peliautomaatissa ei siis ole lainkaan voittolinjoja, joihin olemme normaalisti tottuneet. Slotin symbolien joukossa näkyy edellä mainitusta tarinasta tuttuja hahmoja kuten vihreä käärmenainen, valkoinen käärmenainen, oppinut nuorukainen joka nai valkoisen käärmenaisen, buddhistimunkki ja niin edelleen.
legend of the white snake lady

Legend of the White Snake Lady pelin symbolin ja mitä ne tekevät

Keskimmäisellä kiekolla esiintyvä wild-symboli toimii jokerin tavoin eli se korvaa muut symbolit ja samalla se myös antaa pelaajalle yhden lisäkierroksen.  Valkoisen käärmenaisen symboli on arvokkain ja saadessasi niitä kiekoille vähintään viisi kappaletta, voitat huikeat 25 000 kolikkoa. Kaiken kaikkiaan tässä slotissa kannattaa toivoa viittä samanlaista symbolia. Muita korkea-arvoisia symboleja ovat korkeimmasta matalimpaan buddhistimunkki, vihreä käärmenainen, velho, mies sateenvarjon kanssa, joen ylittävä silta ja laiva. Kaikki symbolit ovat todella yksityiskohtaisesti ja hienosti toteutettuja. Niissä on itse asiassa niin paljon yksityiskohtia, että voittoyhdistelmiin on vaikea keskittyä. Vähän ajan kuluttua symboleihin kuitenkin tottuu ja huomiokyky palautuu itse peliin.
 

Legend of the White Snake Lady mobiilicasinossa

Kuten kaikki Yggdrasilin pelit, myös tämä slotti toimii mainiosti niin älypuhelimella kuin tabletillakin. Pelattuamme tätä sekä isolla näytöllä että puhelimella, täytyy sanoa, että henkilökohtaisesti peli tuntui meistä paljon paremmalta pienellä ruudulla pelaten. Kokemus tuntui lähes aavemaiselta.
 

Mitä mieltä olemme Legend of the White Snake Lady pelistä

Yggdrasil Gaming on melko nopeasti löytänyt tiensä tämän kirjoittajan sydämeen ja siitä on tullut yksi suosikkipeliohjelmistoistamme. Heidän pelinsä ovat aina ilo silmälle, eikä Legend of the White Snake Lady tee poikkeusta. Jokainen symboli sisältää animaation, mikä tekee koko slotista erittäin eläväisen tuntuisen. Silti emme kuitenkaan väitä, että tämä olisi paras slotti Yggdrasililta. Vaikka peli näyttääkin hyvältä, silti se on hyvin yksinkertainen – pitemmän päälle pelaaminen voi käydä tylsäksi. Itse asiassa henkilökohtaisesti olemme sitä mieltä, että tämän pelin ongelma piilee siinä, että siinä on liian vähän pelissä. Jos haluat itse testata slotin ja luoda siitä oman mielipiteesi, Dunder Casino on täydellinen paikka sitä varten!