Categories
Peliarvostelut

Divine Fortune

Progressiivinen jackpot Divine Fortune

divine fortune jackpot slottiMytologia on teema, jota peliautomaattien kehittäjät ovat käyttäneet paljon viime aikoina. Myös suosittu peliohjelmisto NetEnt on turvautunut teemaan viimeisimmässä progressiivisessa jackpot-slotissaan. Pelin nimi on Divine Fortune ja se tuli ulos tammikuun lopussa 2017. Kyseessä on peliautomaatti, joka perustuu kreikkalaiseen mytologiaan ja jossa on progressiivinen jättipotti – eli siitä voi voittaa todella isosti! Slotti vie meidät ajassa taaksepäin muinaiseen Kreikkaan, jossa tapaamme taruista tuttuja hahmoja. Siellä on esimerkiksi Pegasos, siivekäs hevonen, jonka kerrotaan syntyneen Medusan verestä. Slotissa tapaamme myös itse Medusan, joka oli gorgo tai hirviö ja jonka hiuksina oli käärmeitä. Lisäksi tapaamme myös vaarallisen Minotauroksen eli taruolennon, joka on puoliksi ihminen ja puoliksi härkä. Sillä on ihmisen keho, mutta härän pää ja häntä. Mukana on myös feeniks eli muinainen tulilintu, joka on kuolemattomuuden ja ylösnousemuksen vertauskuva. Tämä lintu kuvastaa myös omista virheistään oppimista ja itsensä uusiutumista. Nemean leijona esiintyy myös tässä slotissa, eli kuten huomaat, melkoinen joukko erilaisia jännittäviä hahmoja muinaisista taruista. Onneksemme nämä kaikki on nyt tuotu kiekoille ja ne antavat meille mahdollisuuden kerätä mahtavia voittoja. Loppukokonaisuus on todella hyvä kolikkopeli, joka tarjoaa parasta mahdollista peliviihdettä.
Emme ole kovin kaukana väittäessämme, että se on parempi kuin monet NetEntin aiemmat progressiiviset jackpot pelit, kuten vaikkapa Hall of Gods. Ja kenties jopa parempi kuin huippusuosittu Mega Fortune. Muttä tämä johtuu tietysti ehkä siitä, että NetEnt osaa käyttää erinomaisesti hyväkseen teknologiaa, ja sen kolikkopelit kehittyvät ja paranevat lähes jokaisen uuden lanseerauksen myötä.
Ainoa asia, joka meille oli pieni pettymys, on se että Divine Fortune slotin progressiivinen jättipotti ei ole globaali. Mielestämme Divine Fortune pelistä olisi ollut hyvin myös globaaliksi jackpot-peliksi. Saattaa kuitenkin olla, että NetEntillä on hihassaan jotakin jännää, jota he käyttävät vielä myöhemmin tänä vuonna vieläkin isompaa pelilanseerausta varten, mutta tämä on siis vain omaa spekulointiamme. Joka tapauksessa Divine Fortune näyttäisi korvanneen muutamat pienemmät paikalliset jackpotit, jotka NetEnt on poistanut markkinoilta.
 

Divine Fortune tekee uusia miljonäärejä

Koska Divine Fortune on paikallinen jackpot, sitä ei oikein voi verrata isoihin globaaleihin jättipottipeleihin kuten esimerkiksi Mega Fortune. Divine Fortune jackpot voitetaan todennäköisesti useammin, mutta voittosummat jäävät pienemmiksi. Eräs onnekas pelaaja voitti slotista yli kolme miljoonaa euroa vain 20 päivää sen jälkeen kun peli julkaistiin, joten kyllä siitä miljonäärejä poikii. Palautusprosentti eli RTP on 96.6%. Mutta tähän prosenttilukuun on laskettu mukaan myös jackpotit.  Progressiivinen jackpot Divine Fortune ja sen perustiedot Tämä on yksi sellaisista kolikkopeleistä, joista tykkäsimme heti ensihetkestä alkaen. Pelin grafiikat ovat kerrassaan upeat, teema on tyylikäs ja rauhoittava musiikki sopii tunnelmaan erinomaisesti. Slottia pelataan viidellä kiekolla ja kolmella rivillä, ja pelissä on yhteensä 20 vakituista voittolinjaa. Minimipanos on 0,20 € ja maksimipanos 100 €. Kuten useimmissa tämäntyylisissä sloteissa, mitä isommalla panoksella pelaat sitä suuremmalla todennäköisyydellä pääset bonuspeliin, jossa jackpotit piileksivät.
 

Divine Fortune pelin jackpotit

Divine Fortunen jackpotteihin pääsee käsiksi bonuspelin kautta. Siinä spinnataan kultaisia Pegasus-kolikoita. Niitä kerätään oikeassa alakulmassa näkyvään pottiin. Kun olet saanut vähintään kolme kolikkoa pottiin, bonuspeli aktivoituu. Tavoitteena on täyttää rivejä kolikoilla. Yhdellä rivillä voittaa pienimmän jackpotin, joka on nimeltään Minor potti, kahdella rivillä saa itselleen keskimmäisen Major potin kolmella rivillä voittaa suurimman Mega potin. Kasino pidättää 3.7 % kaikista panostuksistaja varaa ne näitä kolmea jättipottia varten. Jackpottien aloitusarvot ovat 1 000 €, 5 000 € ja 10 000 €. Käytännössä katsoen näitä pienemmäksi eivät jättipottien arvot voi laskea.  Divine Fortune pelin symbolit  Tämän slotin symbolit ovat samoja taruhahmoja, joista jo edellä kerroimme. Kiekoilla näkyvät siis??Medusa, Nemean leijona, Minotauros and Feeniks. Pelissä on myös korttipakasta tuttuja symboleja sillä erolla, että tässä pelissä ässän kovaa delta (kolmio). Wild-symbolin virkaa ajaa Pegasos ja ilmaiskierrosten symboli on salama.
 
divine fortune mega jackpot
 

Divine Fortune mobiilikasinossa

HTML5-teknologian ansiosta pelistä on tehty myös NetEnt Touch -versio, eli slotti toimii tietokoneen lisäksi mainiosti myös kaikilla eri mobiililaitteilla. Voisimme myös melkein väittää, että tämä kolikkopeli näyttää asteen verran kauniimmalta mobiilikasinossa.
 

Loppupäätelmä

Me yksinkertaisesti tykkäämme tästä pelistä – paljon. Sen parissa viihtyy hyvin ja pitkään ja viihtyisimme todennäköisesti myös ilman jackpotteja. Siksi on helppo antaa NetEntille anteeksi se ikävä miinuspuoli, että he eivät tehneet Mega jackpotista globaalia. Toisaalta sekään ei ole niin iso ongelma, kunhan vaan pitää huolta siitä, että pelaa Divine Fortune slottia jossakin isommassa ja suositummassa netticasinossa. Myös uusi suomalainen Joreels Casino on loistava paikka jahdata näitä uskomattomia jättipotteja!